Sivut

tiistai 30. lokakuuta 2012

Pikaiset Halloween kynnet

Niille, joilla on vielä Halloween/pyhäinpäivä tunnelmaa jäljellä ja jotka harrastavat sen mukaisesti asustautumista, tulee tässä kivan helppo kynsitaiteilu. Samalla sanon pari sanaa BYS meikeistä ja kyseisen sarjan piemässä hohtavasta kynsilakasta.



Peruspohja tälle lakalle on vain mustaa ja valkoista lakkaa eri kynsiin. Sitten johonkin mustaan lakkaan tehdään silmät samalla tekniikalla kuin tein aiemmassa postauksessani sen ranskalaisen pinkin kebabeläimen pilkut.

Idea näihin silmiin tuli tosin DIXI:n blogista, joten en sitä ihan itse keksinyt. Mutta käykääpä nyt tämän innoittamana katsomassa tuota blogia ja katsokaa millaiset alkuperiset kummituskynnet olivat.

Sitten lakkasin valkoisten kynsien päälle kolme kerrosta BYS:n pimeässä hohtavaa kynsilakkaa ja lopulta tein kolme mustaa pilkkua päälle. Niiden on tarkoitus olla siis kummituksen silmät ja suu, jos se ei tule noista töherryksistä tarpeeksi selvästi ilmi.


Tässä kuva pimeässä.
(Näkyy oikeasti kirkkaammin, kamerallani vain on tapana muuttaa "valaistusta")

Tämä BYS:in kynsilakka maksoi noin 5€ eli ei ollut kovin paha hinta näin trendikkäästä lakasta. Olen parin kokeilukerran jälkeen huomannut, että kovin hyvän laatuinen tämä lakka ei ole, mutta tarkoitukseensa ihan hyvä. Ensinnäkin tätä ohjeistetaan laittamaan 1-3 kerrosta. Minusta tämä ei oikein ala näkyä piemässä ennen kuin 3 kerroksen jälkeen. Lakka on rakenteeltaan todella paksua ja voi olla hankalaa levittää, mutta en ottanut tätä lakkaa muutenkaan niin vakavasti, että jaksaisin siitä välittää.  Tällä lakalla on muuten tapana alkaa kuplia kuivuessaan. Se on tosin plussaa, että tämä kuivuu todella nopeasti. Mutta se, mikä tässä kynsilakassa ärsyttää minua ihan toden teolla on se, että tätä on ihan järkyttävän vaikeaa saada kynsistä pois.

Kirjoitin aiemmin BYS:in geelirajauksesta ja sain paljon kysymyksiä siitä, mistä kaikkialta näitä BYS:in tuotteita voi ostaa. Sain selvitettyä, että tuotteiden maahantuoja on Tikkamax Oy. Ystävälliset ihmiset, jotka sain kyseiseltä firmalta kiinni, pyysivät ohjeistamaan tuotteista kiinnostuneita ihmisiä ottamaan yhteyttä suoraan heihin löytääkseen lähimmät jälleenmyyjät. Joten kyselyitä kannattaa laittaa osoitteeseen: tikkamax@tikkamax.fi.

6 kommenttia:

  1. Oikein kiva idea näissä kynsissä, ei niin karmivaa kuin Halloweenina yleensä vaan söpömmät. :)

    Ja kiitos paljon tiedosta BYS:n maahantuojasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä vähän ajattelin, että nämä voisivat olla lapsille(kin) sopivat :D

      Poista
  2. Kiitos mun uuden blogin seuraamisesta :) täytyy tutustua sunkin blogiin kunnolla!

    VastaaPoista
  3. Kivaa että innostuit tekemään samantyylisiä kynsiä, näyttää hauskoilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat tätä kautta muutaman uuden lukijan :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...