lauantai 29. syyskuuta 2012

Lumenen Double Stay ja Vitamin C+ meikkivoiteet

Ihan vain tasapainotaakseni asoita esittelen tässä teille kaksi vähän paremman peittävyyden omaavaa Lumenen meikkivoidetta, sillä aiemmin tällä viikolla tuli kirjoiteltua muutamista kevyemmän sarjan voiteista.


Tätä Lumenen Double Stay Mineral Matt Makeup meikkivoidetta olen käyttänyt jossain muodossa jo vuosikausia ja vieläkin se kuuluu jokapäiväisiin lemppareihini. Tällä tuotteella on hyvä peittävyys, se tasoittaa kasvojeni värierot, peittää punoitukset, muttei tuki huokosia tai näytä pakkelimaiselta. Lisäksi se kestää kasvoilla suhteellisen pitkään. 30ml tuubi lähtee noin 15€ hintaan, mutta minä ostan omani yleensä alennusmyynnistä (siis yllätys, eikö?). Olen käsittänyt, että markkinoille on tulossa vielä pitempään iholla kestävä ja paremmin peittävä triple stay versio tästä samaisesta tuotteesta. Sama tuote kuivemmalle iholle löytyy sinisestä tuubista.


Tätä Lumenen Vitamin C+ -sarjaan kuuluvaa 12h Radiance Makeup heleyttävää meikkivoidetta on joskus hieman vaikeaa löytää. Voi olla, että Lumenen väki on syrjäyttänyt tämän saman sarjan BB-voiteen tieltä. Mutta jos tämän meikkivoiteen jostain vielä löytää, niin tässä on ihoa hoitava ja hyvin peittävä tuote.  Nämä Vitamin C+ sarjan tuotteet sisältävät suomuurainta, niiden kerrotaan hoitavan ja heleyttävän ihoa sekä ehkäisevän ikääntymisen merkkejä. Yleensä ihon heleyttäminen kosmetiikassa tarkoittaa pientä kimalletta tuotteessa, mutta tässä ei sellaista kyllä näy, vaan tämä ihan oikeasti hoitaa ihoa. Jos tätä ei enää löydy, niin se BB-voide lähtee alle 20€ hintaan kotiin.

 Se, mitä loppujen lopuksi yritän tällä kirjoituksella sanoa, on ensinnäkin se, että Lumenelta löytyy peittävämpiäkin meikkivoiteita tarvittaessa. Ja se, mitä minä yleensä meikatessa teen, on sekoitan eri peittävyydellä varustettuja tuotteita keskenään. Meikkivoiteittein sekoittaminen toimii hyvin niinä päivinä, kun haluaa luonnollisen mutta peittävän pohjustuksen meikille. Tällöin ei mene kevyemmätkään meikkivoiteet hukkaan, vaikkei niitä usein tarvitsisikaan.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Klippoteket styling dust

Kuivashamppoot ovat tulleet (taas) muotiin ja lähes jokaisella hiustuotefirmalla on oma kuivashamppoonsa markkinoilla. Usein kun ihmiset puhuvat kuivashamppoista ja lempituotteistaan tämä Klippoteketin tuote nouse esiin. Tämä ei kuitenkaan puhtaasti ole pelkkä kuivashamppoo, vaan tuotetta on kehitelty pitemmälle.

(huomaa lommo)

Tämä on muotoilutuote, jolla on on kuivashamppoon lisäominaisuuksia. Tähän suihkeeseen on yhdistetty hiuspuuterin kitkauttava ja muotoilua helpottava ominaisuus ja kuivashamppoon rasvoittumista vähentävä ominaisuus. Minulla on ohuet ja lättänät hiukset, joten arvostan mitä tahansa tuotetta, joka voi lisätä hiusten tuuheutta ja pidentää pesuväliä.
Metallisessa suihkepullossa on 200ml tuotetta tuotteen hinta on normaalisti kai lähempänä viittä euroa, mutta minä ostan omani yleensä Sokoksen alennusmyynneistä muistaakseni 3,90€ hintaan. Ja olen siis niin tykästynyt tähän tuotteeseen, että olen käyttänyt jo useita pulloja loppuun ja minulla on jatkuvasti oltava varastossa muutama tai tulee paniikki.

Suihkeessa on joidenkin mielestä voimakas keinotekoinen mansikan tuoksu, joka ei häiritse minua, mutta ymmärrän, jos joku ei voi sitä sietää. Mielestäni tuoksu hälvenee hiuksista ajan mittaa, joten se ei leijaile ympärillä jatkuvasti koko päivää. Yksikään pullo ei koskaan ole mennyt minun käytössäni tukkoon. Käsittääkseni joidenkin merkkien kuivashamppoissa on se ongelma, ettei saa koko pullon tuotemäärää käyttöönsä tukkiutuneen suuttimen vuoksi, mutta kuten sanoin, tämän kanssa ei ole sitä vaaraa.
Jauhe on valkoista, mikä ei minun vaaleissa hiuksissani haittaa, mutta jälleen ymmärrän, jos joku tummahiuksinen ihminen tätä sen vuoksi vierastaa. Olen kuitenkin kuullut useamman tummatukkaisen ihmisen käyttävän tätä myös säännöllisesti, joten sekään ei ole ilmeisesti este. Tätähän suihkutetaan joka tapauksessa hiusten tyveen ikään kuin tukan alle, joten suihke ei oikeastaan tule edes näkyviin.
Omat kokemukseni ovat olleet enimmäkseen vain positiivisia. Ohuita liukkaita hiuksia on tämän kanssa paljon helpompi muotoilla ja tupeerata tuuheimiksi, oikeastaan tämän kanssa ei aina tarvitse edes tupeerata, kun tukka tuntuu jo vähän tuuheammalta. Kun tätä suihkuttaa puhtaisiin hiuksiin, se auttaa pitämän rasvoittumisen kohtuudessa pitempään ja tällöin hiuksia ei tarvitse pestä yhtä usein kuin yleensä. En kuitenkaan menisi suihkuttelemaan tätä useana päivänä peräkkäin pidentääkseni pesuväliä, sillä silloin olen huomannut tuotteen kasaantuvan hiuksiin. Mutta muuten suosittelen tätä lämpimästi kaikille vastaavaa tuotetta etsiville.

torstai 27. syyskuuta 2012

Lumenen kevyet meikkivoiteet

Näitä Lumenen mineraalimeikkivoiteita ja kuultomeikkivoiteita näkee silloin tällöin (ainakin Sokoksella) tarjouksessa 5€:lla ja hyvän hinnan vuoksi olen itsekin päätynyt ostamaan pari tuubia. Siltä varalta, että joku muukin suunnittelee näiden ostamista tai etsii jotain tämäntapaista tuotetta, ajattelin sanoa muutaman sanan näistä.


Nämä mineraalimeikkivoiteet lupaavat täydellisen ihon, pitkän keston iholla ja sopivansa kaikille ihotyypeille. Tuubissa on 30ml eli sen normaalin verran tuotetta. Ensinnäkin on pakko sanoa, että mikä tahansa tuote, joka lupaa täydellisen ihon, liioittelee omia kykyjään - ainakin hieman.
Omasta kokemuksestani näiden meikkivoiteiden peittävyys on aika vähäinen. Vertaisin näitä lähinnä peittäviin päivävoiteisiin tai BB-voiteisiin (mitä eroa niillä ikinä onkin). Mutta nämä sopivat hyvin sellaisille ihmisille, jotka tarvitsevat vain vähän väriä kasvoilleen  tai näitä voi käyttää niinä päivinä, kun pyrkii mahdollisimman luonnolliseen meikkiin. Minä ainakin tarvitsen näiden voiteiden kanssa vielä hyvää peitevoidetta. Oikeastaan näiden peittävyys on niin minimaalinen, etten huomaa noiden kahden eri sävyn 1 Inkiväärikerman ja 2 Hunajamaidon eroa ihollani.
Mutta vähäisen peittävyyden vuoksi näiden kanssa ei tule sellaista oloa, että huokoset tukkeutuvat päivän mittaa, vaan meikki tuntuu kevyeltä. Mineraalimeikit yleensä muutenkin ovat aika kevyitä. Mitä tulee sitten kestoon ja kaikille ihotyypeille sopivuuteen minä olen ikäväkseni huomannut, että nämä eivät kestä koko päivää rasvoittuvalla ihollani, vaan minun pitää korjailla meikkiä meikkipuuterilla päivän mittaa.
Sitten vielä Lumenen kuultomeikkivoide, joka kulkee kai englanniksi nimellä tinted moisturizer. Tämän voiteen on tarkoituskin olla mahdollisimman kevyt eikä kovinkaan meikkimäinen. Ostin tämän sävyn kesällä kokeiluun, koska ajattein, että kuumina kesäpäivinä tarvitsisin vain hieman tasoitusta sävyyn ja kosteutta kasvoilleni.
Periaatteessa tuote toimi juuri niin kuin lupasikin, kosteutti ihoa ja antoi vain vähän väriä, mutta huomasin kaipaavani silti enemmän peittoa ja  tasoitusta ihoni väriepätasaisuuksiin jopa niinä päivinä, kun kuvittelin haluvani näyttää mahdollisimman luonnolliselta. Rannalla aurinkoa ottaessa tuossa ei ole mitään vikaa, mutta arkisessa aherruksessa kaipaan enemmän. Tämä voide myöskin päästää ihoni rasvoittumaan kovin, joten puuteri on kovassa käytössä tämän kanssa, vaikka  tarkoitus ei kai olisi käyttää paljoa meikkiä. Idea olisi muuten ihan kiva, jos nämä pystyisivät pitämään ihon (erityisesti T-alueen) rasvoittumista kurissa. Mutta, jos sinulla on kuiva iho eikä rasvoittumisen kanssa mitään ongelmaa, niin nämä sopivat varmaan juuri sinulle.
Oikeastaan aloin vain enemmän miettimään, mikä näiden kevyiden meikkivoiteiden pointti loppujen lopuksi on. Miten ne sopivat meikkiyhtiöiden tuotelinjoihin ja tavoitteisiin? Ihmiset, jotka käyttävät meikkiä tarvitsevat hyvän pohjustuksen ja ne jotka eivät tarvitse eivät käytä... jne. Onko nämä vain tarkitettu ujuttamaan vähän meikkaavia ihmisiä meikkaamaan enemmän? Vai onko minulla vain tavallista rasvaisempi iho? Enpä tiedä. Ja ihan oikeasti: Mitä eroa on kuultomekkivoiteilla/värillisillä kosteusvoiteilla ja BB-voiteilla?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hiotaan kynnet kuntoon

Olen usein kävellyt tällaisten patterikäyttöisten manikyyri/pedikyyri -settien ohitse ja miettinyt, että kuka jaksaa sählätä sellaisten kanssa. Uteliaisuuteni voitti kuitenkin tänä menneenä kesänä ja ostin alennusmyynnistä AEG:n härvelin kokeiluun.


En erityisemmin ala arvostelemaan kyseitä konetta, mutta kerron sen perustoimintaperiaatteet, siltä varalta, että joku inspiroituu vastaavaa laitosta joskus kokeilemaan. Kone toimii kahdella AA-patterilla (kuin kaukosäädin) ja siinä on useita (tässä tapauksessa 6) vaihtopäitä, joilla viilata ja hioa eri osia kynsistä. Virtanapissa on kaksi eri pyörimäsuuntaa ja kummassakin suunnassa kaksi nopeutta, koneen päässä on myös valon tapainen (ei mikään pimeätyöhön sopiva).
Vaihtopäitä on eri muodoissa ja eri karheusasteissa. Tällä koneella voi hioa kynsien lisäksi myös kuivia kynsinauhoja. Periaatteessa se on itsestä kiinni ja omien kynsien laadusta, mikä pää sopii mihinkin tarkoitukseen. Ohutkyntiselle ihmisele tuo karhein "hiomakiekko" voi olla liian karhea jokaviikkoiseen käyttöön, mutta se pitää kokeilla itse käytännössä ennen kuin tietää varmaksi.
Oma kokemukseni on, että olen jäänyt armottomasti tähän koneeseen koukkuun. Voin viilata, hioa ja kiillottaa sillä kynsiäni useampia kertoja viikossa. Kaikki tuo päiden vaihtelu voi tuntua ajatustasolla kovin vaivalloiselta, mutta tätä käyttäessä ei toinen käsi väsy viilaamisliikettä tehdessä. Eli ei tarvitse sahata edes takaisin jokaisen kymmenen sormen kynttä +varpaiden kynsiä.

Yleensä pesen tämän käytön jälkeen käteni, sillä tätä käyttäessa saattaa tulla vähän tavallista enemmän kynsipölyä, sitten hieron ison kerroksen käsirasvaa käsiin ja annan imeytyä ennen kuin alan miettiä kynsien lakkaamista.

En ole tämän myötä kuitenkaan heittänyt tavallista kynsiviilaani täysin romukoppaan, vaan käytän sitäkin joskus. Lisäksi olen käytänyt myös GinaTricot'n kynsibufferia, koska siinä on ajoittain paremmat kiillotuspinnat. Muuten suosittelen tällaista kyllä jokaiselle joka tuntee hiemankin uteliaisuutta näitä kohtaan muttei ole uskaltanut kokeilla.
Juuri nyt on ainakin tulossa Sokoksen 3+1 päivillä tönä perjantaina (28.9. 2012) vastaavanlainen tuote tarjoukseen 12,95€ hintaan, eli ei paha hinta kokeilla
Tässä vielä kuva GinaTricot'n kynsibufferista:
Siinä on neljä eri karheustasoa, joka sivulla, ja niitä voi käyttää neljänä eri vaiheena. Tämän palikan hinta on noin pari euroa. Ja tällä saa varmasti hiouttua kynnet sileiksi ja kiiltäviksi.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Unelmaista

Siitä huolimatta, etten edelleenkään ole mitenkään etevä kuvailemaan ihmisille tuoksuja, yritän kehua teille yhtä viime aikaista suosikki tuotesarjaani. Kyseessä on the Body Shopin Dreams Unlimited -tuotteet, joita olen haalinut jo useampia kylppäriini.


Tässä kuvassa näyttäytyvät:
suihkugeeli 200ml (12,50€),
kosteusvoide 200ml (15€) 
ja Eau de Parfum hajuvesi 30ml (25€).

Suihkugeelin ja parfyymin ostin lahjapakkauksessa alennettuun hintaan ja kosteusvoiteen ostin laivalta tutustumishintaan. Olen tuon kuvan ottamisen jälkeen ostanut vielä Eau de Toilette hajuveden 50ml, koska se oli tarjouksessa 15€ (normaali hinta 26€), tämä kyseinen tarjous saattaa olla vielä voimassa ympäri Suomea, joten kannattaa käydä tarkistamassa läheinen the Body Shop -myymälä.

Näiden tuotteiden kerrotaan olevan osa the Body Shopin reilunkaupan kampanjaa ja tuotteen sisältämät raaka-aineet on täten hankittu reilun kaupan hengessä enimmäkseen eripuolilta Afrikkaa. Joten näitä tuotteita ostamalla voi tehdä samalla globalisti hyvää. Tuoksun kerrotaan olevan raikkaan vesimäinen ja sisältävän valkoisten kukkien tuoksua. Minä pidän juuri tämän tuoksun raikkaudesta, sitä voi suihkia ja levitellä iholle ihan rauhassa eikä tule tunkkainen olo.

torstai 20. syyskuuta 2012

Suojaa kuumuudelta

Hiuksia paljon muotoilevan kannattaa panostaa hiusten suojaukseen. Kuumat välineet vahingoittavat helposti hiusta (joka kyllä periaatteessa on jo kuollutta, muttei sen silti tarvitse näyttää hampulta päästä roikkuessaan). Moni tietää varmasti suoristus- ja muotoilurautojen vaarat, mutta mielestäni jo pelkkä hiusten föönaaminen kuumalla kuivaajalla on lämpömuotoilua ja voi vahingoittaa hiusta.


Olen tässä vuosien saatossa tullut kokeilleeksi näitä kolmea tuotetta ja ajattelin nyt antaa lopullisen mielipiteeni näistä lämmöltä suojaavista tuotteista. Kaikki ovat siis suihkeen muodossa. Ensimmäinen kuvassa on Sunsilkin Pro-Heat lämpösuoja, toinen on TRESemmén Heat Protect lämpösuoja ja viimeinen on L'Orealin Hot Straight lämpösuoja.

Aloitan L'Orealin suihkeesta, koska olen käyttänyt sitä pisimpään. Pakko mainita, että ajoittain tuo nimi Hot Straight huvittaa minua... mutta tämä suihke on siis tarkoitettu erityisesti hiusten suoristajille eikä niinkään muotoilijoille. L'Orealilta on erikseen muotoilua helpottavia suihkeita, joita en ole kokeillut, koska enimmäkseen vain suoristan hiuksiani.

Ostin tätä suihketta ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, silloin kuin muita lämpösuojia ei liiemmin ollut marketeissa myytävänä. Olen käyttänyt tätä jo ennen ensimmäisen hiusten muotoilijani hankkimista, kun suoristin hiukseni pelkästään föönillä. Sanoisin, että tämä on hyvä perustuote, joka todella suoristaa hiuksia myös ilman suoristusrautaa (ei tosin yhtä paljon tietenkään), tämä auttaa pitämään hiukset suorana pitemmän aikaa esim. kosteasta ilmasta huolimatta ja mielestäni L'Orealmainen suihkeen puhdas tuoksu on myös miellyttävä.

Kun sitten vertaa L'Orealin suihketta näihin kahteen seuraavaan suurimmat erot ovat suihkeen suuttimissa:


Ja sitten siinä, että sekä Sunsilkin että TRESemmén suihkeissa on lämpösuojan lisäksi UV-suoja. Ensinnäkin tuollainen puristettava suutin, suihkuttaa tuotteen kevyenä usvana hiuksiin eikä niinkään ruiskuta sitä vain muutamaan kohtaan hiusta. Suuttimissa on myös lukkotoiminto, joka estää tuotetta suihkuamasta vahingossa. UV-suoja on käytännöllinen myös ilman muotoilutarvetta, sillä hiukset voivat vaurioitua jo pelkässä auringossa todella pahasti. Kumpikin näistä jälkimmäisistä suihkeista tuoksuu mielestäni samanlaiselta keinotekoiselta banaanilta. Jotkut tuntuvat todella pitävän tästä tuoksusta, mutta minä en siitä liiemmin välitä, ei se kyllä minua haittaakaan. Käytössä nämä suihkeet toimivat myös mielestäni täysin samalla tavalla.

Suurin ero, joka näillä suihkeilla on, on niiden hinta. Sunsilkin suihke maksaa alle 5€ 150ml ja TRESemmén suihke maksaa alle 7€ 300ml eli pitemmän päälle TRESemmé käy edullisemmaksi. Sunsilkillä on kuitenkin tähän samaan sarjaa tarjota myös lämpömuotoilun vaurioilta suojaava shamppoo ja hoitoaine.Olen itse kokeillut sarjan hoitoainetta ja pidän siitä kovasti. L'Orealin suihke maksaa muistaakseni myös alle 5€ 150ml, joten sekään ei poikkea kovasti tästä hintaluokasta.

Siis loppulauselma on, että kaikki näistä toimivat tarkoituksessaan. L'Oreal on ihan hyvä perussuihke, mutta UV-suojan ja paremman suuttimen vuoksi kallistun TRESemmén ja Sunsilkin suihkeisiin ja näistäkin useimmin TRESemmén suihkeeseen edullisemman hintansa puolesta.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Ulos lähtemässä...

Minulla ei ollut alunperin mitään tarkoitusta kirjoittaa mitään tästä, mutta tuossa eräänä iltana ulos lähtöä valmistellessani aloin vain itse nauraa itselleni. Tiedän, että useimmilla naisilla ulos lähtöä aletaan valmistella jo pitkään ennen itse varsinaista iltaa, joskus jopa ennen koko vuorokautta... Ja joskus se valmistautuminen on ihan kivaa rentoa henkistä valmistautumista, musiikin kuuntelua ja vaatteiden valintaa. Joskus se on taas ihan täysi kaaos.
 
 
En tiedä, kuinka monella on tapana ulos tai mihin tahansa juhliin lähtiessään tapana harjoitella meikkiään etukäteen. Minä joskus harjoittelenkin, mutta useimmiten vähintään testaan eri meikkejä (enimmäkseen luomivärejä) käteni iholle nähdäkseni, miltä mikäkin sävy näyttäisi minkäkin toisen sävyn kanssa. Sitten, kun on spotannut hyvät sävyt, jotka sointuvat hyvin yhteen, on paljon helpompi tehdä onnistunut kokonaismeikki. Eikö?


Tällä kyseisellä kerralla on pakko myöntää, että tuli testattua vähän useampia sävyjä kuin yleensä. Otin kuvan vain parista kulmasta, mutta oikeasti koko käsivarteni oli täynnä testisipaisuja. Siis KOKO käsivarteni... aivan olkapäähän asti. Siis ihan oikeasti, tekeekö kukaan koskaan samaa?


Niin ja toinen käsi luonnollisesti (tietysti) täynnä huulipunaa. Jos voisin testata kynsilakkoja vielä johonkin, niin tekisin senkin. Minulla on joku pakkomielle sävyjen yhteen sopimisesta - selkeästikin.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Elea kasvojen puhdistus -tuotteet

Tutustuin ikään kuin vahingossa muutamia vuosia sitten tällaisen kasmetiikkamerkkiin kuin Elea Skin Care. Kyseisen merkin tuotteita oli myynnissä silloin Seppälässä ja päätin kokeilla ihan huvikseni merkin ikääntymistä ehkäisevää sarjaa (koin silloin kyllä olevani vielä liian nuori anti-age jutuille). Ihastuin silloin yllätyksekseni kovasti kyseisiin tuotteisiin, mutten löytänyt kyseistä tuotesarjaa enää mistään Seppälästä ja luulin menettäneeni tuotteet ikuisiksi ajoiksi.


Aivan odottamatta törmäsin kuitenkin tähän merkkiin uudelleen läheisessä tavaratalossa ja päätin heti ottaa tuotteet uudeleen käyttöön. Näiden tuotteiden hinta ei ole päätä huimaava, muistaakseni jokainen putilo oli alle 5€.   Tässä kyseisessä tavaratalossa ei ollut myynnissä muita kuin nämä neljä eri tuotetta, kaksi eri sarjaa - kasvovesi ja pesugeeli. Aiemmin Seppälässä asioidessani ostin myös kosteusvoiteen kasvoille ja netistä olen nähnty, että kyseisellä merkillä on paljon muitakin tuotteita saatavilla. En vain tiedä, mistä minä niitä saisin...

Kyseessä on siis Bulgarialainen merkki. Purkkien merkintöjen puolesta olisin voinut luulla tätä venäläiseksi merkiksi. En ole löytänyt merkin nettisivuja tai tiedä tuotannon koko laajuutta. Maahantuojaksi on merkitty www.tikkamax.fi Nokia, joten tarkastelen noita sivuja ehkä myöhemmin paremmin.


Vaaleanpunaiset purtilot ovat siis anti-age tavaraa ja tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Anti-age tuotteita ei oikeastaan tarvitse nuorenkaan ihmisen pelätä, sillä useimmiten tämä ikääntymisen esto tarkoittaa vain ihon tehokkaampaa kosteuttamista, ihoahoitavia vitamiineja ja mahdollisesti hellävaraista kuorintaa, mitä nämäkin tuotteet lupaavat ja minkä vuoksi niitä suositellaan myös herkälle ja kuivalle iholle.

Tämä pinkki puhdistusgeeli on ehdoton suosikkini. Se sisältää Q10:ntä, E-vitamiinia ja rauhoittavaa kamomillauutetta. Tuote on saippuaton eikä kuivata ihoa. Pienet rakeet kuorivat ihoa hellävaraisesti. Tämän käytön jälkeen ihoni on huomattavasti pehmeämpi. Kasvoveden kerrotaan olevan kasvojen ihoa kosteuttavaa ja sisältävän hoitavaa aloe veraa.



Nämä vihreät tuotteet on tarkoitettu rasvoittuvalle ja seka-iholle. Tämä puhdistusgeeli on myöskin saippuaton, mikä on aina hyväksi kaikelle iholle, mutta erityisesti helpottaa hillitsemään rasvoittumista. Geeli sisältää myös kamomillaa ja vihreää teetä, jotka rauhoittavat ihoa, hoitavat tulehduksia ja supistavat ihohuokosia. Tässäkin on hierovia mikrokuulia, jotka kuorivat ja hoitavat E- ja A-vitamiineillaan. Vihreän sarjan kasvovesi on myöskin ihoa kosteuttavaa. Lisäksi se supistaa ihohuokosia ja vähentää ihon rasvoittumista. Vesi sisältää Gingko Biloba nimistä kasvia, joka on hyvin yleinen ihonhoitotuotteissa nykyään.

Käytän näitä neljää tuotetta aika sekaisin. Jompaa kumpaa puhdistusgeeliä aina kasvojen pesun yhteydessä illalla yleensä niin, että vihreää käytän suihkussa ja vaaleanpunaista pestessäni kasvoni vain lavuaarissa. Kasvovesiä käytän yleensä aamuisin ennen meikkaamista milloin kumpaakin. Joskus pyyhin kasvoni tuolla vaaleanpunaisella vielä kerran ennen nukkumaan menemistä. Kumpikin sarja tuntuu toimivan minulle ihan hyvin, sillä minulla on sekaiho, mutta sen ajoittaisen herkkyyden vuoksi suosin vaaleanpunaisia tuotteita ehkä ihan pikkuisen enemmän. Joka tapauksessa nämä ovat uudet ehdottomat suosikkini. Enkä näiden ostamisen jälkeen ole koskenutkaan muihin vastaaviin tuotteisiin.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Wet n Wild Comfort Zone iltameikki

Ostin jokin aikaa sitten vasta tällaiset paljon kehutut Wet n Wild kahdeksan luomivärin paletit. Näin lyhyesti arvosteltuna molemmat ovat ihan hyviäsijoituksia. Värit ovat suurimmilta osin voimakkaita ja niissä on hyvä pigmentti, vaikka tosin saattavat varista paljon meikatessa. Hinta ei ollut päätä huimaava, vaan alle 10€.


Ostin siis molemmat sillä hetkellä saatavilla olleet paletit:  Petal Pusherin ja Comfort Zonen. Kummankin paletin värit ovat pääsääntöisesti kimalteisia, mikä toimii tietysti tietyissä tilanteissa, mutta kaipaisin enemmän mattasävyjä käyttööni. Wet n Wildilta onkin tullut myyntiin 8 sävyn mattapaletti, mutta minä en ole siihen vielä törmännyt. Se menee siis vielä hankintalistalle.




Testailin hieman tuon Comfort Zone paletin sävyjä, sillä siinä oli mielenkiintoisia lähes hologrammityylisiä värejä. Tein tällaisen iltameikin, joka hohtaa sekä lämmintä ruskeaa että vihreää. Tämä meikki on oikeastaan aika yksinkertainen tehdä. Se sisältää vain kolmea luomiväriä, mutta runsaan varisemisvaaran vuoksi suosittelen, että tämä silmämeikki tehdään ensin ja sitten vasta kasvojen muu meikki. 


Ensin levitin koko liikkuvalle luomelle paletin viimeistä sävyä, joka tässä kuvassa näyttää harmaalta, mutta on oikeasti jännä sekoitus ruskeaa ja vihreää kimalletta. Sävyn vaihtelu riippuu siitä, mistä suunnasta sitä katsoo. Varjostuksen tein luomivakoon toiseksi viimeisellä sävyllä. Valitsin tämän tumman ruskean sävyn ylemmällä rivillä olevan tumman vihreän sävyn sijaan, sillä tämä on pigmenttisyydeltään paljon sitä vihreää tummempi. Tästä syystä meikki saattaa luonnossa korostaa enemmän ruskean sävyjä kuin vihreän sävyjä riippuen tietysti valaistuksesta. Kulmaluulle sipaisin toiseksi ylimmäisen rivin kullanhohtoista sävyä, joka on iholla vaaleampi kuin paletissa.


Itämaistyylisen rajauksen lähes koko silmän ympäri tein BYS merkkisellä geelirajauksella (kirjoitan siitä myöhemmin lisää) ja ripsivärinä tässä on Lumenen Blueberry Curl, se on sävyssä Black kuten rajauskin. En laittanut rajausta tällä kertaa alaluomen vesirajaan, sillä halusin jättää silmän avonaisemman näköiseksi. Enkä lisännyt tekoripsiä sillä mielestäni silloin tämä silmän ulkoreunasta yhdistyvä rajaus menisi hukkaan ja jäisi ripsien alle kadoksiin.

torstai 6. syyskuuta 2012

Madonna tuoksu

En yleensä kirjoita tänne juttuja hajuvesistä siitä yksinkertaisesta syystä, että en osaa sanoa niistä mitään. En vain tiedä hajuista kovinkaan paljoa. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä poikkeuksen, sillä tämä kyseinen tuoksu on uusi ehdoton suosikkini.


Tuoksu on siis Madonnan Truth or Dare. Minulla on viha-rakkaus -suhde julkkisten hajuvesiin. Aina uuden tullessa vastaan ajattelen, että onpa mautonta rahastusta, mutta lopulta päädyn kuitenkin ostamaan useita. Tämän kanssa kävi vähän samalla tavalla. Ensireaktio oli, että "Just...", mutta sitten päädyin kuitenkin kaupassa testaamaan tätä kerran, ja sitten toisen kerran... ja lopulta päädyin menemään aina kaupassa suoraan tämän luokse, kunnes ostin koko höskän. Tämä tuoksu on ainut, josta omistan myös kosteusvoiteen ja suihkugeelin.
Nyt tullaan siihen kohtaan, josta en tiedä mitään, joten lainaan vain netistä saamaani tietoa. Tuoksun nettisivujen mukaan tämä sisältää myskin, vaniljan ja meripihkan tuoksua. Tuokun kokonaisuudessaan kerrotaan olevan puun vivahteinen moderni kukkaistuoksu.
Oli miten oli... minusta tämä on moderni aikuisempaan makuun sopiva tuoksu. En siis väitä, etteikö tämä sopisi nuoremmille tuoksufaneille (en itsekään ole vielä NIIN vanha), mutta tuoksu on minusta aikuinen, moderni mutta klassinen. Hyvä arkituoksu, mutta sopii myös juhlaan. Siitä huolimatta, että tuoksun kuvaillaan olevan kukkainen, minulle ei kuitenkaan tule sellaista oloa tästä tuoksusta, että hukkuisin kukkapeltoon. Tuoksu on mielestäni enemmänkin puhdas kuin kukkainen.
Hintoja en tietenkään muista ulkoa, mutta ihan halvimmasta päästä tämä ei ole. Anttilan nettisivujen mukaan 30ml maksaa 34,90€. Eli tuon suuntaan on edettävä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...