keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kosmetiikan säilyvyys

Kosmetiikkaa on turha hamstrata hyllyihin enempää kuin pystyy käyttämään, sillä kosmetiikkakin vanhenee tietyn ajan kuluessa. Yleensä huulipuna säilyy avaamisen jälkeen 24 kuukautta, puuterimuotoiset meikit 36 kuukautta ja ripsiväri noin 6 kuukautta, mutta se olisi hyvä vaihtaa uuteen nopeammin. Erilaisissa voiteissa säilyvyys voi vaihdella enemmänkin.

Yleensä purkkien tai pakkausten kylkeen on merkattu kuvio, joka kertoo tuotteen säilymisen avaamisen jälkeen. Kuviossa on avonainen purkki ja jokin luku.


M kuviossa tarkoittaa kuukausia ja luku kertoo montako kuukautta tuote säilyy yleensä käyttökelpoisena avaamisen jälkeen.

Jos taas tuotteen pakkauksessa ei ole tällaista merkintää, niin silloin siihen on yleensä merkattu parasta ennen -päivämäärä. Tällaiset tuotteet alkavat vanhentua valmistuksen jälkeen nopeammin kuin kuviolla merkityt tuotteet.

Tuotteista huomaa yleensä itse, milloin ne ovat menneet huonoiksi. Ne muuttavat esimerkiksi tuoksuaan ja rakennettaan. Viileässä ja kuivassa säilyttäminen voi saada kosmetiikan säilymään parempana pitempään, mutta harvoilla meistä on resursseja varata omaa jääkaappia vain meikkejä varten.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Rainbow Kasvovesi

Edullisen hintaisia kosmetiikkatuotteita metsästäessäni ajattelin kokeilla Rainbown ihonhoitotuotteita. Rainbow on S-kaupan tuotelinja eli näitä tuotteita voi ostaa S-kaupan liikkeistä. Rainbow ja X-tra tuotteiden edullisuus perustuu siihen, ettei tuotteita markkinioda, jolloin säästetyt rahat näkyvät välittömästi hinnoissa.


Ensimmäisenä otin siis testiin kasvoveden ja vanutyynyt.

1 Rainbow, Kasvovesi, 200ml, 2.55€
Kasvoveden sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. Tuotteen kerrotaan sisältävän provitamiini B5:tä, joka on hyväksi iholle. Tuote on alkoholiton, mikä on tietysti kasvoille hellävaraisempaa, sillä alkoholi kuivattaa ihoa. Tuotteen luvataan puhdistavan ja rauhoittavan ihoa sekä olevan hellävarainen. Ensinnäkin tuotteessa on hyvin voimakas kemikaaleilta muistuttava tuoksu, mikä ei tietenkään ole miellyttävää. Onneksi tuoksu ei kuitenkaan tartu ihoon vaan häviää heti käytön jälkeen. Muuten tämä on ihan hyvä yleiskasvovesi. Ei kiristä tai kirvele. Hintaansa nähden tämä on siis hyvä jokapäiväinen tuote.


2 Rainbow, Vanutyynyt, 80kpl, 1.39€
Vanutyynyt on valmistettu 100% puuvillasta ja ne sopivat yleishygienian ja haavojen sekä vauvan ihon hoitoon. Tämä paketti on 80kpl paketti, mutta näitä saa myös 50kpl paketeissa sekä luomupuuvillasta valmistettuna. Nämä laput ovat hyvin siististi valmistettu. Niiden reunoilla on pieni tikkaus, joka estää lappuja hajoamasta käsiin. Lappu on kaksipuolinen ja molemmilla puolilla on erilainen pinta hellävaraiseen hierontaan ja kovempaan hankaukseen. Muovipussi, jossa vanulaput ovat, on nätisti koristeltu kuviolla, joten tätä pussia ei hävetä jättää kylppäriin näkyville. Pussia aukeaa repäisykohdasta sen alapäästä, jolloin laput ovat helposti saatavilla.


Lisätietoja: http://www.omatmerkit.inex.fi/default.asp?viewID=1486

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sitruunan raikas Nicki Minaj

Nicki Minajta sanotaan rapin Katy Perryksi hänen omalaatuisen tyylinsä takia. Nicki julkaisi vasta ensimmäisen albuminsa ja nyt hänellä on jo nimikko huulipuna.


Super Bass -musiikkivideollaan Nickillä on alussa tämä pirteän keltainen silmämeikki, jonka ajattelin kopioida. Tämä meikki on erittäin yksinkertainen.



Meikin tärkeimmät elementit ovat kirkkaan keltainen luomiväri ja tekoripset. Kaikki muu on oikeastaan vain pientä hienosäätöä.


Keltainen luomiväri löytyy Models Ownin tuotteista. Tämä puuterimainen luomiväri on nimeltään Neon Yellow PE007. Yhteen aikaan näitä tuotteita sai ainakin Seppälästä muutaman euron hinnalla.


Alaluomen hennon pinkin otin Lumenen luomiväriduo paletista nimeltään Kevään kukkanen, mutta oikeastaan mikä tahansa vaaleanpunainen luomiväri käy.


Tekoripset ovat Seppälän Body Talk tuotelinjaa. Ripsien mallilla ei ole mitään nimeä, mutta nämä ovat ne "luonnollisemmat". Hintaa räpsyttimille tulee 2,95€.


Rajaus sekä ripsiväri ovat Rimmelin Glam' Eyes tuotesarjaa värissä 001 Black.


Ensiksi levitin keltaista luomiväriä koko yläluomelle. Tätä puuterimaista väriä voi levittää aivan hyvin niin sormilla kuin siveltimelläkin. Sitten tein vain mustan rajauksen, lisäsin ripsivärin yläripsiin ja annoin kuivua. Sillä välin levitin ohuella meikkisiveltimellä tummempaa pinkkiä luomiväriä ripsien tyveen ja vaaleampaa lähes valkoista pinkkiin taittavaa luomiväriä silmän vesirajaan. Lopuksi lisäsin enää tekoripset. Tässä meikissä ei alaripsiin tule mitään väriä, mutta tätä kokonaisuutta voi tietysti soveltaa oman mieltymyksensä mukaan. Koko meikin voi halutessaan viimeistellä vaalean pinkillä mattahuulipunalla.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Avon Senses Lagoon

Tässä tulee ehdottomasti suosikkini Avonin vartalotuotteista! Avon Senses tuotelinja sisältää useita raikkaan tuoksuisia suihkugeelejä, joista joihinkin kuuluu mukaan myös muita vartalotuotteita samassa tuoksussa. Tämä Lagoon sarja on kuitenkin mielestäni kaikista raikkain ja siksi rakastankin sitä.


1 Avon, Senses, Lagoon Clean & refreshing shower gel, 500ml, 4€
2 Avon, Senses, Lagoon Clean & refreshing body scrub, 200ml, 4€

Suihkugeeliä voi ostaa myös 250ml koossa, jolloin hinnaksi tulee 3€. Eli, jos todella pitää jostain näistä tuoksuista kannattaa ostaa kerralla tuo kaksi kertaa tavallista isompi pullo, koska hintaa tulee siihen lisää vain euron verran. Olen kokeillut tästä sarjasta vain näitä suihkugeeliä ja vartalonkuorintageeliä, mutta samaa sarjaa on saatavilla myös roll-on deodorantti (4.50€) ja nestesaippua (3€) käsien pesuun. Haluan ehdottomasti kokeilla noita kahta myöskin.

Tuotteiden tuoksu on todella puhtaan raikkaan trooppinen. Ikävä kyllä tuoksu ei pahemmin jää iholle, mutta kylpyhuone tuoksuu mukavan raikkaalta suihkun jälkeen. Kuorintageeli on sen verran karkea, etten käyttäisi sitä kuin kerran-pari viikossa.

Lisätietoja: http://www.avon.fi/

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Nivea Invisible for black & white

Nivean uusin lanseeraus on deodorantti, joka ei jätä valkoisia jälkiä mustiin vaatteisiin eikä kellasta valkoisia vaatteita. Kuulotaa hyvältä, eikö?


Tätä antiperspiroivaa deodoranttia on saatavilla tavallisena ja herkemmälle iholle tarkoitettuna versiona. Tuotteesta on myös miesten ja naisten omat versiot. Tuotetta saa aerosol -suihkeena ja roll-onina. Minä ostin tätä herkälle iholle tarkoitettua aerosolia ja hinta oli 3,20€. Tuote ei sisällä etyylialkoholia eikä väriaineita.

Tuote lupaa pitää olon raikkaana 48h. Näillä helteillä tämäkään antiperspirantti ei pystynyt estämään hikoilua, mutta normaaleissa olosuhteissa tämä voisi ehkä toimiakin. Suihkeessa on puhdas, mieto ja hieman saippuaan taittava tuoksu, mistä pidän oikein paljon. Ei ole mukavaa, jos deodorantti tuoksuu voimakkaasti kaikkien muiden tuoksujen välistä. Erityisesti juhlissa on mukavampaa, että deodorantti on suhteellisen hajuton. Hien tuoksua ei muodostunut tämän kanssa kovassakaan hikoilussa ja aktiivisessa toiminnassa.

Ja entäs sitten ne valkoiset ja keltaiset tahrat? No minä en ainakaan niitä vaatteistani tämän käytön jälkeen löytänyt. Valkoinen paita on pysynyt valkoisena ainakin toistaiseksi eikä mustaan toppiin ilmestynyt valkoisia raitoja niin pukeutumishetkellä kuin ajan kuluessakaan. Tämä tuntuu toimivan oikeasti.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Viinirypäle ja auringohattu ihonhoitotuotteita

Tässä tulee lisää Oriflamen suihkugeeli + kosteusvoide yhdistelmiä. Tilasin tämän viinirypälettä ja auringonhattua sisältävän tuoteparin aivan vähän aikaa sitten ja otin nämä välittömästi käyttöön. Oriflame on alunperin ruotsalainen kosmetiikan suoramyyntiyritys, jonka tuotteita voi tilata Oriflame-myyjiltä tai netistä. Suihkugeelien normaalihinta on 3,90€ ja kosteusvoiteiden 3,50€.



1 Oriflame, Nature, Grapes & Echineacea, Shower gel, 200ml
2 Oriflame, Nature, Grapes & Echineacea, Body cream, 200ml

Tuotteiden sanotaan sisältävän antioksidantteja, jotka estävät ihon vanhentumista. Vanhenemisen estämistä on aika vaikea todistaa, joten minulle ainakin jää mysteeriksi, toimivatko nämä tuotteet sillä saralla. Joka tapauksessa tuotteiden tuoksu on aivan ihana ja jää jopa iholle. Viinirypäleen tuoksu puskee läpi ensimmäisenä ja auringonhattu sointuu siiheen mukavasti. Suihkugeeli pesee hyvin ja kosteusvoide pitää ihon pehmeänä. Muista kokeilemistani Oriflame Nature kosteusvoiteista poiketen tämän voiteen koostumus oli jotenkin hyytelömäinen eikä niin notkea kuin muut, mutta se oli vain erilaista muihin verrattuna eikä vaikuttanut mitenkään tuotteen kykyyn imeytyä ihoon.

Samaan tuotesarjaan kuuluu myös shampoo ja hoitoaine (3,90€), joiden kokeileminen alkoi kiinnostaa ainakin minua välittömästi.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Mandariinia savannilla

Tällä kertaa Avonin suihkugeeliesittely. Toisin kuin Oriflamella Avonin tuotesarjoihin ei yleensä kuulu suihkugeeli + vartalovoide -yhdistelmiä. Suihkugeelejä on kuitenkin Avonilla saatavilla useita eri tuoksuja ja suurin osa näistä tuoksuista on todella hyviä ja muita tuotteita samoissa tuoksuissa on saatavilla. Tuoksut ja niiden saatavuus vaihtelee tosin aika usein eikä Avonin nettisivuilta aina saa selvää, onko tiettyjä tuotteita enää saatavilla, joten pahoittelen, jos vahingossa esittelen jotain, jota ei enää Avonilta saa, mutta yritän varmistaa, että tuotteet ovat edelleen valikoimassa. Avon on yhdysvaltalainen kosmetiikan suoramyyntiyritys, jonka tuotteita voi ostaa Avonmyyjiltä.


Avon, Senses, Sunset zesty & energising shower gel, 500ml, 4€

Jos pidät hedelmäisistä tuoksuista ja sinulla on mahdollisuus saada tätä suihkugeeliä käsiisi, älä hukkaa yhtään hetkeä pohtien, pitäisikö sinun ostaa tätä vai ei. Tässä suihkugeelissä tuoksuu voimakas mandariini. Tuoksusta kokonaisuudessaan tulee mieleen aurinko, kesä, savanni (kuten kuvassa) ja hedelmät. Hedelmäisyydestään huolimatta tuoksu ei kuitenkaan ole liian makea. Tästä ei kesä parane.

Lisätietoja: http://www.avon.fi/

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Greippi & ginkgo -tuotteita

Tilasin siis jo talvella Oriflamelta yleensä hyvin suosittuja suihkugeelejä ja joihinkin suihkugeeleihin tilasin myös tuotelinjaan kuuluvan koko vartalon kosteusvoiteen. Oriflame on alunperin ruotsalainen kosmetiikan suoramyyntiyritys, jonka tuotteita voi tilata Oriflame-myyjiltä tai netistä. Suihkugeelien normaalihinta on 3,90€ ja kosteusvoiteiden 3,50€.

Nyt puheeksi greippiä ja ginkgo -uutetta sisältävä tuotepari:



1 Oriflame, Nature, Body Cream with Toning Pink Grapefruit & Ginkgo 200ml
2 Oriflame, Nature, Shower Gel with Toning Pink Grapefruit & Ginkgo 200ml

Tämä greippiä ja ginkgo -uutetta sisältävä tuotesarja on ollut erittäin suosittu ja on helppo ymmärtää miksi. Näiden tuotteiden on tarkoitus kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa, mikä sopii hyvin talviseen ihonhoitoon. Ginkgo -uutteen sanotaan sisältävän myön antioksidantteja, mikä edistää ihon uusiutumista ja nuorekkaana pysymistä. Näistäkään en kyllä pysty sanomaan, onko tuotteiden teho mitenkään huomattavaa, mutta kosteusvoide käy ihan hyvin jokapäiväiseen käyttöön.

Pidän näiden tuotteiden tuoksusta hyvin paljon. Molemmissa tuoksuu raikas greippi, mutta voiteessa on myös sellainen tietty voidemainen tuoksu lisänä. Kosteusvoide on väriltään vaaleanpunaista. Tähän samaan tuotesarjaan kuuluvana on saatavilla myös palasaippua (1,90€) ja kuorintageeli (5,90€).

torstai 2. kesäkuuta 2011

Tropicana silmämeikki


Kesän kunniaksi ajattelin tehdä jonkun kesäisen silmämeikin. Kesästä tulee tietenkin mieleen aurinko ja kirkkaat värit, joita onkin luonnollisesti myös kesän vaatteissa.


Tätä meikkiä inspiroivat trooppiset värit kuten oranssi ja violetti. Nämä värit ovat toistensa vastavärejä, joten ne luovat hyvin voimakkaan kontrastin. Pehmensin tuota kontrastia kullan sävyillä, jottei se olisi liian voimakas, mutta säilytin kuitenkin häivähdyksen vastakohtaisuudesta.





Tämänkin meikin tein kokonaan H&M:n meikeillä ripsiväriä lukuunottamatta. Luomiväri paletti on nimeltään All This 4 Your Beauty. Kynät ovat Solid Black ja Pure White.


Aloitin levittämällä vaaleanpunaisen/lilan sävyistä luomiväriä koko liikkuvalle luomelle. Sitten painelin tumman purppuran sävyä silmän ulkonurkkaan ja tein varjostuksen tummimmalla violetin sävyllä silmäkuoppaan. Lisäsin tätä tumminta violettia myös rajaukseksi alaluomen ulkonurkkaan. Sen jälkeen levitin oranssin sävyistä luomiväriä ylös silmäkulmaan. Häivytin oranssin sävyn kulmakarvojen rajaan asti ruskealla luomivärillä. Lopuksi sivelin kultaista luomiväriä alaluomelle rajaukseksi. Yläluomelle rajauksen tein mustalla rajauskynällä ja painelin mustaa luomiväriä rajauksen päälle, jotta se kestäisi siistinä pitempään. Valkoista rajauskynää käytin kajalina alaluomella.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...