maanantai 7. tammikuuta 2013

Mitä EN ostanut -haaste: M.A.C (ja Urban Decay)

Päätin sitten aloittaa tämän Mitä EN ostanut -haasteeni tulen aralla aiheella. Tunnustan tässä meinaan, etten omista yhtä ainutta M.A.C -tuotetta. M.A.C on siis kanadalainen kalliimman luokan kosmetiikkabrändi. Tuotteita myydään Stockmann tavarataloissa ainakin Helsingissä ja käsittääkseni myös Turussa. Mac tuotteiden hintatasosta on montaa mielipidettä, joidenkin mielestä Mac on korkealuokkainen brändi ja toisten mielestä se kuuluu lähemmäs perus kempparituotteiden joukkoon. Minusta kuitenkin Mac tuotteet ovat ainakin täällä Suomessa todella hintavia.
Pidän niitä sen verran arvokkaina, että vaadinkin sitten siihen hintaan tuotteilta jo jotain täysin ylivertaista muihin verrattuna. Ja monet ihmiset pitävätkin Mac tuotteita parempana kuin mitään muita vastaavia brändejä. Maciä kehutaan netissä bittitolkulla ja usein tulee sellainen paine, että jotain kyseiseltä yritykseltä pitäisi ostaa. Erityisesti Macin luomivärejä on kehuttu laajasti niiden hyvän pigmenttisyyden ansiosta. Mutta koska viime vuosina on markkinoille tullut monia muitakin erittäin hyvän pigmentin omaavia luomiväribrändejä, ei sekään mielestäni ole mikään ylivoimainen  myyntivaltti.
Olen käynyt sisäistä kamppailua tämän brändin kohdalla jo pari vuotta. Olen useaan otteeseen oikein tarkoituksella säästänyt rahaa ja marssinut sitten Stockalle ihan vartavasten ostamaan jotain Mac tuotteita. Mutta aina kun saavun siihen Stockan Mac-tiskille, alankin yhtäkkiä epäröidä. Pakko sanoa, että muutaman kerran se Mac-tiski on ollut niin törkyisen näköinen, että olen lähtenyt pois jo ihan sen takia, mutta tiskin kunnosta viis...
Kun katselen tuotteiden hintoja ja sitten tarkkailen tuotteita, en pääse yli siitä, kuinka arvokkaita ne ovat. Ja siihen hintaan niiden pitäisi tarjota minulle kuluttajan jotain sellaista, mitä en voisi muilta halvemmilta brändeiltä saada. Mielestäni se on ihan kohtuullinen toive. En ole vielä löytänyt Maciltä mitään sellaista tuotetta, josta en löytäisi edullisempaa vastaavaa tuotetta muualta jostain toiselta brändiltä. Kuten jo edellä mainitsin hyvä pigmenttisiä luomivärejä löytyy halvalla useita, puutereita on hyviä halpoja monia, poskipunatkin olen löytänyt suosikkini hyvin edullisista brändeistä ja niin edelleen ja niin edelleen. Siellä Mac-tiskillä ei vaan koskaan mikään hyppää silmään sellaisena tuotteena, joka minun  olisi pakko saada ja olisi jotenkin muihin verrattuna uniikki.
Yksi asia, jonka olen valmis ottamaan huomioon hinta-laatu suhdetta määritellessäni, on tuotteen sisältö. Siis tuotteen käyttömukaavuuden ja ulkonäön lisäksi arvostan sitä, jos tuote on tehty muita laadukkaammista raaka-aineista. Voin maksaa kosmetiikasta enemmän, jos se on tehty jotenkin luontoa säästävämmin tai se ei ei sisällä haitallisia täyteaineita. Macin tuotteet kuitenkin sisältävät täyteaineita kuten talkkia tai parabeeneja. Jos maksan suuren summan jostain tuotteesta, niin haluan silloin saada koko rahalleni vastinetta ilman mitään täytteitä. Ja tämä on se viimeinen niitti, josta en vain tunnu pääsevän yli Mac tuotteita ostaessa. Minun on pakko samaan "hengen vetoon" mainita, että sama syy on saanut minut olemaan ostamatta myös Urban Decayn  tuotteita, joihin törmää jatkuvasti netissä. (Urban Decay on amerikkalainen kosmetiikkabrändi, joka on tullut tunnetuksi erityisesti luomiväripaleteistaan.) Halvoissa tuotteissa nuo täyteaineet eivät minua oikeastaan haittaa, vaikka tiedostan tutkimukset joiden mukaan parabeenit voivat aiheuttaa syöpää ja talkki allergioita. Mutta kalliista ja ns. laadukkaamasta tuotteesta en halua niitä löytää ihan periaatteesta.
Minulla ei siis ole mitään vihaa Maciä tai Mac tuotteiden käyttäjiä kohtaan. Enkä sano, ettenkö voisi ikinä ostaa mitään kyseiseltä firmalta, mutta nämä ovat tällä hetkellä ne syyt, miksi en ole kyseisiä tuotteita ostanut. Olen vain kokenut saavani rahoilleni parempaa vastinetta halvemmilta brändeiltä.

16 kommenttia:

  1. Urban Decayn aito eläinkokeettomuus (toistaiseksi, kunnes Lorkku ostaa sen jollei ole jo ostanut) tosin kumoaa kaikki vasta-argumentit mun silmissä. Se on harvoja oikeasti mielenkiintoisia ja hyviä tuotteita tarjoavia aidosti eläinkokeettomia merkkejä. Mun mielestä niiden luomivärit on kuitenkin liian usein aika huonoja pigmentiltään, paitsi Deluxe-sarja. UDEPP taas kylläkin on tuote, jota parempaa en ole halvemmalla muualta löytänyt edes.

    Ei MAC:in pigmenttisyyskään aina ole huippuluokkaa, ihan yhtä lailla sieltä löytyy heikkojakin, mutta 14 euroa ei minulle taas ole ihan hirveästi luomiväristä. MAC:in juju on mulle kuitenkin juurikin ne limited edition -kokoelmat, joiden aarteita vaalin sitten kuin epäjumalaa. :D Silloin kyllä hinnatkin on jotain ihan hirveää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin, en kiellä sitä, ettenkö koskaan tulevaisuudessa ostais Mac tai UD tuotteita. Ne kiinnostavat mua paljon, mutta vielä en ole saanut mistään sitä "tuo on pakko saada" tunnetta. Ja maksaisin varmasti 14€ yhdestä luomiväristä, jos tuntisin, että tarvitsisin sen ehdottomasti. Joskus UD-palettien erityisesti niiden Naked palettien kanssa tuli sellainen "mäkin haluun kokeilla" -fiilis, mutta vielä en ole saanut sitä IHAN PAKKO SAADA fiilistä, joka saisi kukkaron narut löystymään... vielä.

      Poista
    2. Tänään oli aikaa tuhlattavana kaupungilla, kun kissa oli kastroitavana enkä jaksanut eläinlääkärissäkään odottaa. Kiersin Stockan, Sokoksen, Kicksin ja Anttilan.

      Meinasin ostaa yhden pullon Max Factorin Fantasy Fire -lakkaa, kun ne tulevat loppumaan kaupoista ja vielä sentään oli saatavilla. En ostanut. Vaikka ne ovat minipulloja, mulla on niin julmetusti lakkoja, että en tarvitse ihan oikeasti kolmatta - kaksi pulloa hamstrasin silloin, kun niitä Tallinnassa näin. Kuusi euroa ei ole paljon, mutta se olisi ollut turha.

      Näin kivan vihreän Diorin viisikon -40 prossan alessa. En ostanut. Joskus olisin saattanut ostaa. Nyt en.

      Kasvoveteni oli tarjouksessa. Saan sen laivalta samaan hintaan, akuuttia tarvetta ei ole. En ostanut.

      MAC:iltä oli tullut BB-voide. Halusin sen. En mennyt edes tiskille kokeilemaan, kun en jaksanut taistella himojani vastaan. Ne olisivat heränneet, jos se olisi vaikuttanut kivalta.

      Ostin lopulta hiusvärin, joka oli pakko-ostos. Eilen ostin deon, joka oli pakko-ostos. Ja että tuntuu hyvältä, kun pystyi kävelemään kaikki keskustan suurimmat kosmetiikkamyymälät läpi ostamatta mitään.

      (Totuuden nimissä kerrottakoon, että jos Stockalla olisi ollut Orlyn Miss Conduct -lakkaa, olisin ostanut sen lahjakortillani. Sitä ei ollut. :D http://www.apolishaddict.com/2012/12/orly-miss-conduct.html#.UOxxxHe3OSo )

      Poista
    3. Mulle tuli joskus ihan totaalinen ei-kiinnosta mikään vaihe kosmetiikan suhteen. Tuntui vain siltä, että mikään ei napannut ja saanut ostamaan. Se kyllä meni sitten ohi, mutta sai se sen verran miettimään tätä koko "tarvitsenko mä todella..." asiaa.

      En tiedä miksi, mutta käytän nykyään paljon vähemmän hiuslakkaa kuin ennen. En oikeastaan osa selittää, millä tavalla käytän sitä nykyään eri tavalla. Mutta ennen oli tapana ostaa aina alennusmyynnistä hamstraus mielessä monta pulloa ja ne kuluivat aina ihan hetkessä loppuun. Sitten joku muuttui, mutta ostotottumus jatkui samana. Jossain vaiheessa vain havahduin siihen, että mulla on monta käyttämätöntä pulloa hiuslakkaa ja ehkä mun ei tarvitse enää hamstrata niitä samalla tavalla kuin ennen.

      Tällaisten asioiden yhteydessä jotenkin alkaa nauraa itselleen, kun on niin tyhmä, ettei osaa ajatella asioita loppuun asti tai muuttaa tapojaan tarvittaessa. Mulla meni myös pitkään tajuta, että jos etsin sopivia neutraaleja luomivärejä arkimeikkiin, mun ei ehkä kannata ostaa kaikkia mahdollisia kimaltavia ja kiiltäviä luomivärejä, jotka osuu kohdalle. Jotenkin sitä vain on niin hidas. :P

      Poista
  2. Mulla on ollut MACiltä yksi huonopigmenttinen luomiväri ja ihan ok meikkivoidestick ja kaksi ihan perus-huulipunaa. Ei ole avautunut ainakaan näiden perusteella tämän merkin ylivertaisuus. En silti uskalla luvata, ettenkö sinne tiskille vielä joskus eksyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut pohtia, että onkohan mulla ollut liian suuret odotukset esim. Mac:iä kohtaan. Sitä on jotenkin niin kehuttu, että sitten, kun ne tuotteet näkee livenä, niin tulee jotenkin pettynyt olo. Pitäisi varmaan osata kohdella niitäkin ihan normaaleina kosmetiikkatuotteina, jotka ei oikeasti tee mitään ihmeitä.

      Poista
  3. Ei MACitkaan mielestäni ihmeitä tee, mutta kivaa niissä on kuitenkin suhteellisen tasainen laatu ja mietityt, joskus myös vähän erikoisemmat värimaailmat tai koostumukset. Ja tietysti ne ihanat kausikokoelmat! :)

    Eli et ole jäänyt mistään paitsi, mutta jos haluaa helpolla toimivan meikkikokoelman, suosittelen MACia. Ja monet MACin siveltimet ovat oikeasti tosi hyviä, helpottavat meikkausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa menee kaikki ne erikoiskokoelmat ihan ohi, koska en ikinä niiden aikaan satu olemaan maisemissa. Mutta olen harkinnut Mac siveltimien ostamista useampaan otteeseen. Jotenkin vaan vielä ei ole inspiraatio iskenyt siihenkään.

      Poista
  4. Pakkohan tähän oli ottaa osaa! Hieno postaus :)

    http://evestemptations.blogspot.fi/2013/01/mita-en-ostanut-haaste-ja-avautumista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Mun on pakko mennä lukemaan tuo heti! :)

      Poista
  5. Tosi kiva potaus, paljon asiaa! Tykkäätkö Inglotin meikeistä?:) Niilläkin on tosi paljon pigmenttiä ja hinnat aika samoissa MACin kanssa..:)

    beautinika.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jonkun kanssa tästä puhuin ennenkin... Mutta Inglotin meikit kiinnostavat mua aivan hirvittävästi. Vielä ei ole ollut kunnollista hetkeä paneutua niihin niin perusteellisesti, että olisi tullut ostettua, mutta sellainen itse koottu paletti on kyllä ehdottomasti ostoslistalla. On niitä sen verran kehuttu hyvän laatuisiksi. Ja mitä netistä katsoin, niin niiden hinta on itseasiassa edullisempi kuin Mac meikkien.

      Poista
  6. Mä olen aina ollut tosi tyytyväinen MACin tuotteisiin, varsinkin poskipuniin. Niitä kannattaa testata, sillä esim eilen kaupungilla KOLME random ihmistä kehu mun ihoa ja poskipunaa!! (En halua kuulostaa itserakkaalta, mutta siis ne meikit tekee ihmeitä ;) )

    Myös se on kiva, että kun niitä tyhjiä rasioita palauttaa (muistaakseni viisi tai kuusi) niin saa tilalle ilmaiseksi huulipunan! :)

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en epäile yhtään, etteivätkö ne olisi hyviä tuotteita. Ei vain ole tullut sellaista pakkoa hankkia niitä vielä.

      Poista
    2. Kyllä elämä onnistuu ilmankin MACia, haha! Tuolla on niin paljon muitakin hyviä merkkejä nykyään... :)

      Poista
    3. Hyvien merkkien lisääntyminen Suomen markkinoilla on kyllä ollut huimaa viimeisen sanotaan ehkä kymmenen vuoden aikana. Enää ei tarvitse epätoivoisesti tarrautua yhteen merkkiin, vaan on enemmän valinnanvaraa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...