Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2019

Luomiväripaletti testailua: Ardell

Kuten osa teistä huomasi, jokin aika sitten tulin ostaneeksi uusia mattaluomiväripaletteja, koska koin, että olisi aika hankkia uusia kokemuksia.
Viime aikoina olen erityisen usein tarttunut tähän Ardellin So Mattely in Love with You palettiin.
 Tässä paletissa on 15 jokapäiväiseen käyttöön sopivaa mattaluomiväriä, jotka sointuvat kaikki toisiinsa. Paketin mukana ei tule peiliä tai minikokoisia siveltimiä - mikä on mielestäni hyvä.
 Luomivärien laatu on mielestäni hyvä, valikoima on laajempi kuin tarvitsisi. Värit sointuvat toisiinsa ja levittyvät hyvin luomille ja sulautuvat toisiinsa. Pohjustusvoiteen kanssa värit myös kestävät pitkään ja pitävät alkuperäisen värinsä hyvin.
Tummimmat sävyt ovat olleet jopa yllättävän tummia, jolloin minun on pitänyt olla vähän varovaisempi sen suhteen, minkä valitsen varjostusväriksi, koska en halua töissä näyttää siltä, että olen menossa yökerhoon. Toistaiseksi vain vasemmanpuoleiset vihreät sävyt ovat jääneet käyttämättömiksi, tummimmat harmaat/siniset eivät myöskään ole sopineet jokapäiväiseen käyttööni, mutta iltameikkiä  tehdessä niillekin tulee varmasti käyttöä. 
Voin lämpimästi suositella tätä palettia.

torstai 26. syyskuuta 2019

Lisää Wish siveltimiä

Yhden positiivisen Wish meikkisivellin tilauskokemuksen jälkeen päätin kokeilla onneani ja tilailla vähän lisää.
Pyrin tilaamaan sellaisia settejä, joista näki tilaajien kuvia arviointikeskusteluissa eikä kuvissa näkynyt mitään ihmeellistä tai kyseenalaista. Ensimmäinen postiluukustani kolahtanut setti oli tämä kahdeksan siveltimen setti.
Siveltimet tulivat yhdessä yhteiseen muovipussiin pakattuna ja vielä pussin sisällä yksittäin pakattuna. Koko vastaa aivan normaalia kaupan siveltimien kokoa.
Harjakset ova pehmeitä. Noissa isoimmissa sivellinosa ei ehkä ole yhtä tuuhea, kuin miltä näyttää, mutta eivät nämä mitään turhia kalujakaan ole. Pari yksittäistä liian pitkää kuitua pilkisti sieltä täältä, mutta leikkasin ne lyhyeksi. Eivät nämä mitään ammattilaislaatua ole, mutta uskon, että pystyn käyttämään näitä ihan vaivatta. Olen käyttänyt huonompiakin, ja maksanut niistä enemmän...

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Punaista appelsiinia - taas!

Vuosia, vuosia sitten muistan ostaneeni Dermosililtä suihkugeelin tuoksussa punainen appelsiini. Samassa tilauksessa taisi olla myös puolukka ja vadelma. Kaikki käytin ja jälkimmäiset olivat aika jees, vadelman tuoksussa taisin käyttää vielä kosteusvoidettakin. Mutta se punainen appelsiini oli jotain aivan ihanaa. Tuoksu oli raikas, muttei liian hedelmäinen tai makea. Sittemmin kaikki mainitsemani suihkugeelit katosivat Dermosilin valikoimasta ja se oli tietenkin murheellista. 
Nyt ilokseni Dermosilin nettisivuja selaillessani huomasin punaisen appelsiinin palanneen! Tilaisin välittömästi kaikki saman sarjan tuotteet. Päälle vielä mandariinin tuoksuisen suihkugeelin. En malta odottaa päästä pesulle.
p.s. Samassa sarjassa oli mielestäni jo silloin myös tarjolla tuoksu lime, mutta se ei käsittääkseni koskaan mennyt pois myynnistä, vaan on pysynyt jatkuvasti saatavilla.

tiistai 24. syyskuuta 2019

Nerokasta vai epätoivoinen yritys?

Piti tässä lähteä pienestä flunssasta huolimatta ihmisten ilmoille näyttäytymään ja ajattelin, että olen innovatiivinen: laitan silmämeikinpohjustusvoidetta nenänpäähän, ettei meikki jää heti ensimmäiseen nenäliinaan! Noh, hyvin se toimi aluksi, mutta kyllä kunnon niistämisen jälkeen oli meikkiä kulunut nenästä pois ihan huomattavasti. Pieneen nuhaan voisi toimiakin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Ajatuksia ja ihmetyksiä...

Samalla, kun testasin uusia meikkisiveltimiäni, aloin luonnollisesti pohtia sitä, millä eri tavoilla ihmiset määrittelevät hyvät siveltimet. Tiedän, että monet  ajattelevat siveltimistä niin, että mitä kalliimpi sen parempi, mikä sekin voi pitää paikkansa, mutta omasta kokemuksestani voin sano, että olen välillä pärjännyt ihan hyvin halvemmillakin siveltimillä. 
Sitten aloin Googlata asiaa, koska vaikka voinkin luottaa omiin kokemuksiini tiettyy rajaan asti, en halua vaikuttaa idiootilta. Ja löysinkin muutaman linkin, joissa kuvailtiin hyviä siveltimiä. Todella moni keskittyi siveltimien muotoon ja hyvä sivellin tuntui olevan sellainen, joka sopii omaan tekniikkaan tai sointuu hyvin omien kasvojen mittasuhteisiin. No tällaiset kokemukset ovat täysin subjektiivisia.
Mutta sitten kuulin uudelleen ja uudelleen "asiantuntijoiden" sanova, että vain aitokarvaiset siveltimet ovat hyviä, sillä aitokarva ottaa hyvin tuotetta itseensä ja vapauttaa sitä iholle tasaisesti. Kun taas synteettiset harjakset vapauttavat iholle kaiken heti. Itselläni on sekä aitokarvaisia siveltimiä että synteettisiä ja olen pärjännyt molempien kanssa ihan hyvin. 
Sitten aloin pohtia näitä löytämiäni "asiantuntijoita". Monelle heille on todella tärkeää, että itse kosmetiikkatuotteet ovat vegaanisia eikä niitä missään nimessä saa olla testattu eläimillä. Mutta meikkisiveltimien pitää olla aitokarvaisia..? En voi olla huomaamatta tässä valtavaa ristiriitaa? Mistäs nämä tyypit luulevat niiden aitojen karvojen tulevan? Okei, ehkä jostain vuohesta voi nyppiä karvoja tappamatta itse eläintä, mutta jokin minkinkarvainen sivellin tehdään todellakin itse eläintä vahingoittaen (tappaen). Mutta väliäkös sillä, kunhan itse meikkejä ei ole eläimillä testattu.
Olenko ainut, jonka aivoihin tämä logiikka ei mahdu? 

Essence ripsiväri -kokemuksia

Vuosien aikana on tullut kokeiltua muutamia Essencen ripsivärejä ja minusta tuntuu, että voin nyt nimetä suosikkini. Käyn nopeasti läpi jokaisen kokeilemani.
lash princess sculpted volume mascara
Ensimmäisenä kokeilin Lash Princess Sculpted Volume ripsiväriä. Tästä tykkäsin todella paljon. Kävin läpi parikin eri tuubia peräkkäin. Tuuheuttaa ja pidentää ripsiä huomattavasti eikä pahemmin varissut.
i love extreme volume mascara waterproof
Sitten minulle tuli tarvetta vedenkestävälle ripsivärille ja ostin tämän I <3 Extreme volume mascaran vedenkestävänä. Tämä liimasi ripseni yhteen eikä meinannut lähteä millään pesussa pois. Iso paksu harja teki myös ripsivärin levittämisestä alaripsille todella vaikeaa.
get BIG! lashes volume waterproof mascara
Hankin tämän Get Big Lashes suurin piirtein samaan aikaan kuin tuon ylemmänkin ja käytin näitä aika lailla yhtä aikaa. Kokemus oli aikalailla sama. Liimaripset ja vaikeaa saada alaripsille. Kaikenlisäksi koin, että käytössä nämä tahriintuivat luomille päivän aikana vedenkestävyydestä huolimatta. Lisäksi tuubit kuivuivat todella nopeasti.
lash princess false lash effect mascara waterproof
Sitten ostin tämän Lash Princess False lash effect mascaran vedenkesetävänä, ajattelin että pienempi harja auttaisi levittämistä ja lopputulos olikin paljon tasaisempi ja näytti hyviltä ripsillä. Mutta tämän tuotteen poistaminen ripsiltä on ollut vaikeaa. Enimmäkseen olen päätynyt hieromaan vaseliinia silmiin joka ilta. Ja tämäkin tuubi kuivuu nopeammin, kuin sitä ehtii käyttää, vaikka olenkin käyttänyt joka päivä. Kuivuessaan ripsiväri ei itsesään kuivu ja laka levittymästä, se vain paakuuntuu ja ripsiin alkaa ilmestyä kuivia palleroita.
you better work! length definition mascara
Olen jo aiemmin käyttänyt ja tykännyt You Better Work sarjan muista tuotteista, joten päädyin kokeilemaan samasta linjasta myös ripsiväriä ja näistä  vedenkestävistä tämä on ollut suosikini. Näyttää siistiltä. On helppo levittää myös alempiin ripsiin. Ja ennen kaikkea tämä ei tahraa käytössä mutta lähtee pesussa vaivattomasti. Aika näyttää kuivuuko tuubi yhtä nopeasti kuin muut, mutta toistaalta ei se tällä hinnalla niin paljoa haittaakaan.

lauantai 21. syyskuuta 2019

Urban de-STAY

Eli tämän viikon oli  testissä Urban Decayn silmämeikin pohjustusvoide ja meikinviimeistelysuihke. Molempia on suuresti hehkutettu ja kehuttu ympäri maailmaa.
En voi sanoa, että minulla olisi ihan hirveästi kokemusta vastaavista tuotteista eri merkeiltä, mutta muutamaa olen kokeillut ja mieleisiäkin tuotteita löytänyt.

Aloitan suihkeesta. Whitney Hedrick YouTube kanavallaan puhuu meikkimaailman materialismista ja ylikuluttamisesta. Kannattaa ehdottomasti katsoa hänen videoitaa, jos tarvitsee kannustusta ostolakkoihin tai hankintalistojen karsintaan. Jokin aika sitten törmäsin videoon, jossa Whitney sanoi, että kaikki meikinviimeistelysuihkeet ovat lopulta varsin samanlaisia. Jonkintasoista alkoholia niissä on enemmän kuin on iholle hyväksi. Asioita, jotka saattavat vaihdella ovat sitten suihkeen suutin ja tuoksu. 
UD:n All Nighter suihke on ainakin alkoholipitoinen, mikä tarkoittaa suomeksi, että kuivattaa ja hemmetisti. Jos kärsii helposti rasvoittuvasta ihosta, niin tämä on tietenkin toivottava ominaisuus, mutta itse totesin, että naama tuntuu liian kuivalta normi päivämeikissä. Vertailupohjana voin sanoa, että pidän Essencen vastaavista tuotteista enemmän. Tätä voin käyttää tilanteissa, joissa meikin pitää kestää naamalla eikä kuiva tunne haittaa, vaikka hikoillessani kuumien valojen alla...kun päätän aloittaa inspiroivien puheitteni kiertueen...
Silmämeikinpohjustusvoide oli myös aika tehokas. Iltaankaan mennessä luomiväri ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan ja värit pysyivät muuttumattomina. Suihkeen kanssa yhdessä tämä pohjavoide on liian kuivattava, mutta ilman suihketta tai yhdistettynä toiseen suihkeeseen aivan loistava. En tosin tarvitse  töissä näin vahvaa pitoa, eli säästetään tämäkin vaativampiin tilanteisiin.
Aiheeseen liittyvä kuva

perjantai 20. syyskuuta 2019

Eiku sutimaan

Tuli aika päivittää omaa meikkisivellinkokoelmaa. Tottapuhuen järkytyin, kun totesin, etten ole ostanut uusia siveltimiä oikeasti vuosiin...
Onneksi Look Fantasticilla oli meikkisivellinsettejä alennusmyynnissä.

Tilasin nämä kaksi settiä EcoToolsilta. Toinen on silmämeikkiä varten ja toinen muuta kasvomeikkiä varten. Ensivaikutus oli, että olipas paljon muovia pakkauksissa... Sudit pitää laittaa testiin ennen, kuin voin sanoa niistä mitään. Päällisin puolin vaikuttivat ihan hyviltä. Tuo kaikkein tuuhein sivellin ei ollut niin paksu ja tiheä kuin luulin. Sanoisin, että poskipunasiveltimeksi menee.
Säilytin nuo vihreät muovikipot pakkausten ympärillä.

Toinen setti oli Rion 24 siveltimen setti meikkilaukulla. Kiiltotekonahkainen laukku ei ollut ihan tarpeellinen itselleni, mutta laitoin sen talteen varmuuden vuoksi.

Jokainen sivelline oli yksittäispakattu meikkipussiinsa. Päällisin puolin vilkaistuna mikään ei vaikuttanut huonolta sudilta. Jaoin sudit kahteen osaan kasvoille ja silmille ja laitoin käyttösutieni joukkoon. 

Mietin, että sudit pitäisi varmaan pestä ennen kuin ne ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa... mutta en jaksa :D
Laskeskelin, että koko satsin hinnaksi tuli noin 55€. Olisihan sillä rahalla voinut jotain muutakin tehdä, mutta jos nyt kerran kymmenessä vuodessa päivittää siveltimensä, niin onko tuo nyt niin paha.
Ja lisää on Wishiltä tulossa...


torstai 19. syyskuuta 2019

Huulirasvaa ...eiku voidetta

Koska Alteya Organicsin huulirasva oli täysi pettymys tuoksultaan ja koostumukseltaan, oli pakko ostaa uusia tuubeja kokeiluun. Siis... ihan pakko. En voinut mitään.
Päätin sitten testata paria vähän tunnetumpaa merkkiä eli Burt's Bees ja Hurraw!. Kumpaakaan en ollut aikaisemmin kokeillut.
Ensimmäinen BB-rasva on tuoksussa piparminttu ja toinen BB on tuoksussa vanilja. Hurraw on myös vaniljan tuoksuinen. Ylläri - pidän vaniljasta. BB rasvat ovat koostumukseltaan vähän kovempia kuin Hurraw! mutta eivät yhtä kovia, kuin Alteya Organics, vaan varsin kosteuttavia loppujen lopuksi. 
Piparmintuntuoksuinen versio on aika voimakas, tuoksu on varsin miellyttävä, mutta tuote kihelmöi huulilla. Tunne ei silti ole epämiellyttävä, vähän vain yllättävä ja leviää kaikkialle huuliin.
Hurraw! on todella pehmeä ja rasvainen puikko. Levittyy hyvin ja kosteuttaa välittömästi. Tämä menee ehdottomasti jatkoon.


keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Mattaluomivärin rakastajan paluu

Jotkut asiat voivat muuttua, mutta minun rakkauteni mattaluomivärejä kohtaan ei ole menossa minnekään. Onneksi nykyään tuntuu olevan parempi tarjonta mattaväreistä, kuin silloin, kun aloitin tämän blogin. Silloin mattavärejä piti oikeasti metsästää ja niistä piti olla valmis maksamaan mitä vain niistä pyydettiin.
Tässä kuva mattapalettikokoelmastani. Osa on aivan uusia ja osa jo "hetken" olleet käytössä.
Tässä vielä uusimmat, jotka ovat tällä hetkellä testissä. Jos jostain muodostuu jotain sanottavaa, niin nostan sen esiin blogissa.

"Hän teki come backin, vaikkei koskaan missään ollutkaan..."
Kuvahaun tulos haulle kalevi härvä gif

tiistai 17. syyskuuta 2019

Vanilija pelargonia huulirasva

Muutaman päivän kokeilun jälkeen voin sanoa muodostaneeni mielipiteeni tästä kyseisestä luomu-huulirasvasta. Kyseessä oli siis vaniljan ja pelargonian tuoksuinen Alteya Organics huulivoide.   
       
Ensinnäkin tuon pelargonian tuoksun vuoksi, en uskaltanut käyttää tätä voidetta oman kotini ulkopuolella. Yleensä sipaisen aamulla töihin lähtiessäni huuliini huulipunan sijaan huulirasvaa (en aina, mutta aika usein). Tätä en voimakkaan tuoksun vuoksi käyttänyt julkisella paikalla ollenkaan. Ehkä se ei olisi häirinnyt ketään muuta, mutta en halunnut ottaa riskiä.
Tuoksu on kyllä aika voimakas, mutta hälvenee nopeasti. Tai sitten siihen tottuu nopeasti... Joka tapauksessa tuoksu ei ole enää käytössä häirinnyt minua. Oikeastaan haistan sen vain avatessani tuubin korkin. Mutta millainen tämä sitten on huulten kosteuttajana..? noh, eipä kummoinen. 
Koen, että minun pitää hieroa tätä huuliin kilon verran, ennen kuin tunnen kunnollista kosteutusta. Ja senkin jälkeen tuntuu että huulten pinnassa on rasvaa, mutta huulet itsessään huutavat kuivuutta. Voin sanoa, että aikamoinen pettymys oli tämä.


maanantai 16. syyskuuta 2019

You are a Star

Tämä söpö pikku saippua löytyi Pretty.fi:stä. Siellä oli useampi suloinen pini metallirasia kivalla painatuksella myynnissä, ikävä kyllä tiedot saippuasta olivat vain vähän vajaavaiset.
Kyseisen verkkokaupan sivuilta oli hankalaa löytää tietoa siitä, miltä tämä kyseinen saippua tuoksuu ja miten se eroaa muista samalla tavalla pakatuista saippuoista.

Lopulta löysin puuttuvat tiedot saippuamerkin omilta sivuilta. Jokaisessa metallirasiassa on sama saippua siitä huolimatta mikä teksti purkin kannessa on. Ja jokaisen saippuan tuoksu on Coastal Water eli rannikko. Pika tuoksulla pidin saippuan tuoksusta - hyvin saippuainen. Mutta juuri, kun olin ottamassa sitä testiin, muutin mieleni: Söpön pakkauksen ansiosta annan tämän saippuan lahjaksi saippuaintoilijalle. Minä voin käyttää seuraavaksi jotain vähemmän nätin näköistä. Mutta ulkonäöllisesti voin suositella. Nettisivuillakin tätä kyseistä tuotetta suositellaan erityisesti lahjaksi.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ensimmäinen Urban Decay ostos!

Vuosien hehkutuksen jälkeen rohkaistuin vihdoin kokeilemaan Urban Decayn tuotteita. UD taitaa nykyään olla erityisesti tunnettu luomiväreistään ja juuri näistä kahdesta meikinpohjustus ja asetus -tuotteesta. (Tilasin myös luomivärejä)
Tämä tilaamani paketti sisältää tutustumispakkauksessa pienet koot sekä silmämeikin pohjustusvoiteesta että meikin asetus suihkepullosta. 

Kivan näköiset tuubi ja pullo. Saa nähdä, ovatko ne hypensä arvoiset.
Täytyy sanoa, että jo tämä setti oli varsin arvokas minun makuuni, mutta päätin kokeilla kuitenkin. Tähän mennessä olen käyttänyt Essencen meikin asetus suihketta ja se on toiminut minulle ihan riittävän hyvin. Aloin vasta hiljattain käyttää silmämeikin pohjustusvoidetta ja tällä hetkellä olen käyttänyt jotain vanhaa Lumenen voidetta. Ja se on toiminut ihan hyvin.


lauantai 14. syyskuuta 2019

Morphe kokemuksia?

Olen viime aikoina kuullut paljon puhetta Morphen tuotteista, osa hyvää ja osa huonoa. Erityisesti olen kuullut, että Morphen tuotteet ovat hyvin sekalaisia ja meikkien koostumus saattaa olla eri paketeissa hyvin erilainen. Jotkut tuotteet ovat kuitenkin olleet pidettyjä ja hyvinkin suosittuja. Kehuja Morphe saa siitä, että he ainakin väittävät olevansa eläinkokeiden vastainen merkki. 

Etsiskellessäni mattaluomiväripaletteja törmäsin tähän 25:n sävyn palettiin nimeltään Oh Boy. Nettisivulta oli vaikeaa määrittää minkä sävyisiä nämä luomivärit oikeasti ovat. Etsin netistä muutaman videot, joissa oli hyvin erilaisia näkemyksiä tästä paletista. Päätin kuitenkin kokeilla.

Paletin mukana tulee kalvo, jossa lukee jokaisen sävyn nimi. Liimasin kalvon teipillä kannen sisäpintaan.

Ensivaikutus on samanlainen kuin monella muullakin: eli monet näistä sävyistä ovat lähes samoja. En voi ensinäkemällä sanoa, että olisin saanut 25 ERILAISTA mattasävyä. Toinen pettymys on, kuinka lämpimän sävyisiä monet näistä väreistä ovat. Tiedän jo nyt, etten tule käyttämään noita oranssiin taittavia sävyjä ikinä, koska ne eivät sovi ihonsävylleni. Mutta tulevaisuus näyttää miten oikeasti käytössä käy...


Toisen paletin tilasin täysin sen vuoksi, että pidän todella paljon violeteista sävyistä. Ne sopivat itselleni hyvin ja tässä paletissa on 35 erilaista purppuran, violetin ja niihin sointuvien sävyjen yhdistelmiä.
Jo pelkällä ensivilkaisulla voin sanoa, että tulen ehkä pitämään tästä paletista enemmän kuin tuosta ylemmästä täysin mattapaletista.  Tässäkin on todella hyvin mattasävyjä edustettuna! Ja monet niistä ovat juuri sopivan viileitä sävyjä. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan.

Onko teillä jotain kokemuksia Morphen meikeistä?


torstai 12. syyskuuta 2019

Pelargonia? oikeasti?

Koska Pretty.fi:ssä on meneillään luonnonkosmetiikka-ale, ajattelin heti kertoa ajatuksiani parista luonnonkosmetiikkatuotteesta, jotka tilasin. Nämä kyseiset tuotteet ovat Alteya Orcanics:in Vanilla Geranium huulivoide ja Babongon ravitseva ja hoitava palashampoo tuoksussa Geranium. Niin... Mikä geranium? 

Olen aika tuoksuherkkä ja jos suinkaan voin, yritän ostaa kosmetiikkaani tuoksuttomana tai mahdollisimman neutraalissa tuoksussa. Vanilija on mielestäni neutraali, joten yritän pysyä siinä. Tätä Babongon shampoota oli kahdessa tuoksussa Geranium ja Laventeli. Laventelista totesin jo heti kättelyssä, että Ei Kiitos. En pidä laventelin tuoksusta, tulee vedet silmiin pelkästä ajatuksesta. Mutta koska halusin kokeilla kyseistä tuotetta, niin tilasin sitten sen tuoksussa "geranium". 
Nopealla googlauksella selviää, että geranium on pelargonia. Koska en ole eläkeläinen, en omista pelargoniaa enkä tiedä, miltä se tuoksuu... no nyt tiedän - voimakkaalta. Näissä molemmissa tuotteissa on hyvin voimakas pistävä tuoksu. Ja kaiken lisäksi tuossa palashapoossa on pelargonian lisäksi sittenkin myös laventelia! mikä ei lukenut nettisivulla tuotetiedoissa! Murh...

No, laitetaan tuotteet testiin ja katsotaan voiko niitä näyttää itkemättä silmiään puhki.


"Joku" vähän shoppaili...

Voi olla että hieman innostuin verkkokauppojen syysalennusmyynneissä. Lisää on vielä tulossa, mutta tässä on ensimmäinen satsi tilaamaani kosmetiikkaa. Linkit kauppoihin alhaalla.


Voi olla, että osa näistä tuotteista löytää sitten tiensä tähän blogiinkin. Saa esittää toivomuksia!


Look Fantastic (<< kosmetiikkajoulukalenteri ennakkotilauksessa juuri nyt!)
Pretty.fi (<< luonnonkosmetiikka ale juuri nyt!)

Kerro myös, jos sinulla on kokemuksia näistä tuotteista tai verkkokaupoista.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Vanity

Halusin vain kehua, että siivosin meikkipöytäni. Suurin osa tavarasta on nyt nätisti omilla paikoillaan lipastossa ja pöydällä ovat vain kaikki näteimmät tavarat tuottamassa iloa. 

Kyllä tässä taas voi innostua kosmetiikasta uudelleen, kun on puitteet kunnossa. :)



tiistai 10. syyskuuta 2019

Wish löytö!

En voi olla kehumatta tätä vahinkolaukausta, joka osoittautuikin aika hyväksi heräteostokseksi. Tilasin tämän meikkisiveltimen Wish verkkokauppasovelluksesta kesällä vain kokeillakseni, mitä sieltä tulee... 


Ja voin sanoa, että tämä sivellin on yksi parhaista, jotka omistan. (Se voi kyllä kertoa enemmän meikkisiveltimieni laadusta kuin Wishin laadusta...)


Sivellinosa on yllättävän paksu ja leveä. Olen pessyt siveltimen pari kertaa ja puhtaaksi on tullut. Harjaksia ei ole irronnut juurikaan. Olen käyttänyt tätä sivellintä varjostusten tekemiseen, sillä tällä se onnistuu todella nopeasti. Mutta voisin käyttää tätä sivellintä myös puuterin, poskipunan tai korostusvärin levittämiseen.


Yleensä olen ostanut Wishistä lemmikkien tarvikkeita ja toimistovälineitä ja ostokset ovat olleet ihan mukiinmeneviä. Kosmetiikasta ja vaatteista neuvoisin pysymään loitolla, sillä ne todennäköisesti ovat pelkkiä kopioita, jotka sisältävät haitallisia kemikaaleja. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...