keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Maaliskuun kissaeläin

Jostain syystä minulla on ollut tapana julkaista täällä kuva pääsiäiskynsistä (en tiedä itsekään miksi, niin uskollisesti tätä perinnettä vaalin) joten halusin jatkaa tätä perinnettä. 


Ja koska en ole tehnyt leopardintäpläisiä kynsiä piiiiiiitkään aikaan, niin tässä tulee vihreän-oranssin-keltaiset täplät. Sopii ihan muutenkin vain kevääseen, jos se kevät nyt sieltä sitten tulisi...

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Luxusta kuiville hiuksille

Kävin tässä jokin aika sitten läpi hirvittävän hiusten kuivumisen liiallisen vaalentamisen ja käsittelyn tuloksena ja jouduin kasvattamaan kuontaloni lähestulkoon alusta asti uudelleen. Virheistä oppineena olen muuttanut hiustenmuotoilutottumuksiani radikaalisti. En käytä suoristus/muotoilurautaa enää päivittäin. En tupeeraa hiuksiani jatkuvasti. Enkä myöskään käytä melkein kymmentä erilaista muotoilutuotetta hiuksiini joka pesun yhteydessä. Olen itse asiassa myös vähentänyt hiusteni pesua muutamaan pesukertaan viikossa, kun ennen pesin hiukseni vähintään joka toinen päivä.

Kaikkein radikaalein tekoni oli kuitenkin tämän suhteellisen kalliin tuotteen lisääminen hiusrutiineihini.


Kyseessä on siis monien teidän jo tuntema Maroccanoil hoitoöljy. Tuote tuli Suomen markkinoille muutama vuosi sitten ja tuntui, että se hullaannutti monet suomalaiset saman tien. Itse yritin vältellä näin kalliiden tuotteiden hankintaa ja käytin halvempia hiusöljyjä, joiden nyt jälkeenpäin olen todennut tekevän enemmän haittaa hiuksille kuin hoitavan niitä. Ja kun luovuin näistä halvoista öljyistä ja edellisenä jouluna veronpalautukset polttelivat taskussani kävelin kampaajaliikkeeseen ja ostin tämän kehutun öljyn. Hikoillen ja täristen epäillen, että olen tehnyt elämäni suurimman virheen...

Siitä päivästä lähtien kuitenkin tämä öljy on kuulunut vakaasti hiustenhoitorutiineihini. Se tuoksuu jumalaiselta (ja tämä tulee siis ihmiseltä, joka on aijoittain todella herkkä tuoksuille), saa hiukset tuntumaan pehmeiltä ja sileiltä. Vielä en ole onnistunut sitä liikaa hiuksiin laittamaan, vaikka sitä suositellaankin laittamaan vain vähän kerrallaan ja käytän tätä alkuperäisversiota sen sijaan, että hankkisin minulle suositellun Light version. Joskus tahallani laitan tätä vähän liikaa hiusten latvoihin illalla ennen nukkumaan menoa ja yön aikana öljy imeytyy hiuksiin (ja varmaankin myös tyynyyn ja minun ihooni... mutta joka tapauksessa) ja aamulla hiukset tuntuvat ihanan pehmeiltä eivätkä latvat ollenkaan hapsota ja harota.

Kyseisen öljyn hinta on tullut alas huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Kun ostin alkuperäisen pullon maksoin siitä 98€, kyllä luit oikein. Mutta nyt viimeksi tilasin samankokoisen pullon netistä puoleen tuosta hinnasta eli kaiken kaikkiaan kuljetuksineen päivineen 45€. Kyseinen nettisivu oli tällainen IdHair.fi suosittelen vakaasti käymään siellä ja tarkastelemassa sekä Maroccanoil tarjoukset, että muut hiustuotetarjoukset. Palvelu pelaa hyvin ja henkilökunta on ystävällistä! (ei ole mainos vaan ihan vilpitön kehu) Minä aion tässä kevään kuluessa ainakin ostaa lisää kyseisen sarjan hiustuotteita joko IdHairilta tai jostain muualta, mistä sitten satunkin näitä halvimmalla löytämään.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Matta-glitter-ranskalainenmanikyyri

Aina kun kävelen tekokynsihyllyn ohi kaupassa katselen näitä aivan mielettömän suloisia kynsiä. Niiden idea on yhtä aikaa todella yksinkertainen sekä nerokkaan erikoinen. Ne ovat nimittäin mattapintaiset kimaltavat kynnet ihan tavallisella ranskalaisella manikyyrillä.


Kaupasta ostettunakaan hinta ei päätä huimannut, mutta koska totesin, että voin toteuttaa samat kynnet itse kotona, niin päätin vihdoin tehdä sen.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tein siis aluksi aivan tavallisen ranskalaisen manikyyrin. Sillä ei ole niin paljon väliä, kuinka suoraan valkoiset rajaukset tulevat, koska päällyslakka peittää sitä hieman kuitenkin. Ja päällehän siis laitoin IsaDoran pinkkiä sokerilakkaa. Näistä tuli heti uusi suosikkini.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...