Sivut

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lemppari puuterit

Tässä tulee nyt tällainen summaus kaikista puutereista, joita tällä hetkellä käytän. Suurimman osan näistä kaikki tuntevat ja lähes jokainen on niitä joskus kokeillut, mutta siltä varalta, että nämä ovat jollekin vielä tuntemattomia, sanon niistä muutaman sanasen, kuten sen milloin ja miten niitä käytän ja ostanko uudelleen. Taustana tälle kirjoitukselle on oikeastaan se, että olen aikeissa kokeilla muita puutereita sen jälkeen, kun nämä loppuvat ja haluan nyt sanoa kaiken sanottavani näistä.

Rimmelin Stay Matte pressed powder on näistä edullisin. Muistaakseni tämä puuteri maksaa alle 7€. Mutta tätä saa usein myös alennusmyynneistä puoleen hintaan eli vain 5€. Omani olen usein ostanut juuri alennusmyynneistä. Ja siitä puheen ollen olen tosiaan käyttänyt näitä useampia alusta loppuun. Yleensä olen ostanut tämän puuterin sävyssä 001 Transparent. Lisäksi tämä on mineraalipuuteri - tiedoksi niille, jotka sellaisia etsivät.

Olen käyttänyt tätä ihan peruspuuterina jokapäiväistä meikkiä viimeistellessä. Kaikkein mieluiten levitän tätä puuterisiveltimellä, mutta joskus käytän myös vippaa. Tätä puuteria ei mielellään ota mukaan minnekää, koska sen kansi on ei välttämättä pysy hyvin kiinni. Olen käyttänyt tätä puuteria niin pitkään, etten ole ostanut uutta varakappaletta enää pitkään aikaan ja haluan pikkuhiljaa kokeilla jotain muuta. Mutta kyllästymisen lisäksi minulla ei oikeastaan ole mitään pahaa sanottavaa tästä puuterista. Kuten jo alussa sanoin: tämä on ihan hyvä peruspuuteri.



Koska tuota Rimmelin puuteria ei oikein voi ottaa mukaan minnekään, pidän käsilauussani tätä Maybellinen Dream Mat Powder -puuteria. Tämä on vähä kalliimpi, mutta maksaa kuitenkin alle 15€. En näe näitä juurikaan alennusmyynneissä, mutta se ei minua haittaa, koska ostan tällasen puuteripakkauksen ehkä karran yhdessä tai kahdessa vuodessa.

 

Se, mikä tekee tästä puuterista ylivoimaisen hyvän puuterin ottaa mukaan jonnekin, on tuo pieni esiin pyöräytettävä peili sen alaosassa. Peilin mukaan mahtuu myös puuterivippa, jolla painella puuteria nenänvarteen päivän mittaa. Puuterivipan säilyttäminen erillään puuterista on myös hygienisempää kuin pitää sitä puuterin päällä koko ajan. Tämä kuvan puuteri on sävyssä Apricot Beige, koska ostin sen aikanaan kesällä, mutta totta puhuen tämä on niin kevyt puuteri, että olen käyttänyt samaa sävyä kesät talvet. Todennäköisesti ostan tämän uudelleen taas jossain vaiheessa ihan vain tuon peilinkin takia, mutta muutenkin tämä on kyllä hyvä puuteri.

Tässä vaiheessa voisin mainita puuteri, josta minulla ei ole kuvaa tällä hetkellä, koska käytin edellisen kappaleeni täysin loppuun ja lopulta rikoin paketin (ups). Eli on toinen puuteri, josta pidän enemmän kuin tästä Maybellinen puuterista ja se on Rimmelin Match Perfection Compact Powder Foundation -meikkipuuteri. Koska se on meikkipuuteri, se on hieman tuhdimpaa kamaa kuin nämä kivipuuterit, mutta mielestäni se on myös todella hyvä puuteri kantaa mukana ja korjailla meikkiä. Varsinkin, jos joskus tuntuu siltä, että koko meikki alkaa päivän mittaan kulua pois. Lisäksi siinä on myös peili ja oma lokero meikkisienelle puuterin alla. Kyseinen puuteri ei ole edes kovin kallis, se maksaa alle 9€, mutta ikävä kyllä en meinaa löytää sitä itselleni sopivassa sävyssä. Tuotteen vaalein sävy on minulle talvisin liian tumma.



Tämä Lumenen Skin Perfector Shine & Redness Eliminator kaksisävyinen puuteri on ehdoton suosikkini. Hintakaan ei ole päätä huimaava, vaan tämä maksaa yleensä alle 9€. Lisäksi tämä on mineraalipuuteri. Lumenen Natural Code sarja on yleensä markkinoitu erityisesti nuorille sopivaksi, mutta mielestäni tämä puuteri on ehdoton hitti kaiken ikäisille. Tuo vihreä väri saattaa hieman säikäyttää ihmisiä, mutta todellisuudessa tämä näyttää ihan normaalilta vaalealta puuterilta kasvoilla. Sillä erotuksella, että tämä peittää myös mahdollista punoitusta. Kesäisin en tätä käytä, koska se on silloin minulle mielestäni liian vaalea. Tämä on näistä kolmesta ehdottomasti hienojakoisin puuteri ja pehmein levittää kasvoille. Se ei hevillä juutu ihohuokosiin tai ryppyihin ja tuntuu kevyeltä kasvoilla. 

Tämä on tarkoitettu siis sellaisille ihmisille, jotka kärsivät tulehduksista (kuten akne tai satunnaiset finnit) kasvoilla, mutta sopii myös meille muuten vain punastelijoille. Käytän tätä töissä sellaisina päivinä, kun tiedän joutuvani palon tekemisiin ihmisten kanssa tai olen edustustehtävissä. Käytän tätä myös juhliin meikatessani. Ostan ehdottomasti uuden puuterin tätä samaa sarjaa, kun vanha alkaa vedellä viimeisiään.

8 kommenttia:

  1. Myös mun ehdoton suosikki on tuo natural coden puuteri :) Toimii yllättävän hyvin myös punaisuuden peitossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin tykkäävät ja ovat löytäneet tuotteen. Olen tässä kokeilemassa myös muita Lumenen puutereita, mutta tämä on silti ehdoton numero ykkönen.

      Poista
  2. Mun on pakko käydä seuraavan kerran metsästämässä tuota Natural Code puuteria! Nykyinen mun käyttämä puuteri maksaa 18 euroa eikä mulla opiskelijana oo hirveemmin laittaa rahaa meikkeihin. Tästä postauksesta oli tosiaan apua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olet saanut tästä apua. Täytyy vielä sen verran mainostaa tuota Natural Codea, että se on mielestäni huomattavasti hienojakoisempi kuin nuo toiset. Eli se tuntuu mukavammalta kasvoilla, näyttää paremmalta eikä paakkuunnu ryppyihin tai huokosiin yhtä helposti.

      Poista
  3. Rimmelin Stay Matte on paras puuteri ikinä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hintaansa nähden tosi hyvä peruspuuteri. En suotta ole käyttänyt kymmeniä kappaleita loppuun :)

      Poista
  4. Paras puuteri mitä oon ite löytäny yllätti minut. Ostin Tokmannilta Kone Helsinki merkkisen puuterin kolmella eurolla ja se on paras mitä oon ikinä käyttänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, pitääkin kokeilla sitä myös! Mulla on muutenkin nyt KoneHelsingin meikit tarkemman tarkastelun alla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...