Sivut

perjantai 4. lokakuuta 2019

Vielä yhdet Wish -siveltimet

Tänään postilaatikkoon viimein kilahti viimeinen meikkisivellin tilaus Wishiltä. Päätin siis viime kuussa päivittää meikkisivellin arsenaalini ja halusin kokeilla sekä kosmetiikkakauppojen siveltimiä, että Wishin halpis siveltimiä, sillä olin aika varma, ettei niillä ole NIIN paljon eroa.
Kyseessä on siis kaksi eri pakettia. Tämä viidentoista siveltimen setti, sekä tämä viiden siveltimen setti.

Jokainen sivellin oli pakattu yksittäin muoviin isomman yhteisen muovipussin sisälle. Kaikki saapuivat ehjinä perille.

Viiden siveltimen setin siveltimet olivat hieman painuneet matkalla pois muodostaan, mutta ne varmaan palautuvat yhden pesun jälkeen oikeaan muotoonsa. Voisi olla muutenkin hyvä idea pestä nämä ensin.

Viidentoista siveltimen setti näytti todella hyvältä. Oikeastaan en pysty laadun perusteella erottamaan näitä siveltimiä aiemmin tilaamieni Rion 24:n siveltimen setin siveltimistä. Siveltimet ovat aivan yhtä pehmeitä ja muhkeita.

Näillä tilaajakokemuksilla voin suositella Wish -siveltimiä, sillä varauksella, että katsokaa tilaajien kuvia tuotteista, ennen kuin tilaatte. Kyllä sinne sekaan huonojakin mahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...