Sivut

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Lisää huonoja kokemuksia

Koska tietenkin kaikki pettymykset tulevat peräkanaa...
Se edellinen Essence meikkimousse ei ollut ainut tuote, joka ei ole toiminut minulla viime aikoina. Joku voi muistaa pari viikkoa sitten ostamani Kicksin meikinpohjustusvoiteen ja meikinviimeistelysuihkeen. En muista ennen kokeilleeni Kicksin tuotteita, joten olin luonnollisesti innoissani.
Vaan enpä ollut innoissani kauaa. Ensinnäkin tuotteet aiheuttivat minulla allergisia reaktioita. Meikinpohjustusvoiteesta kasvoni tulivat täyteen pieniä näppylöitä. Eikä voide pitänyt meikkiä muutenkaan paikoillaan, vaan muutaman tunnin kuluttua kaikki valui pois paikoiltaan - mikä saattoi tietenkin johtua myös siitä allergisesta reaktiosta.
Viimeistelysuihketta taas kokeilin erikseen, jotten sekottaisi sen vaikutusta edelliseen tuotteeseen. Ensinnäkin tässä suihkeessa on hyvin voimakas tuoksu, mitä ei tietenkään pullon kyljessä lukenut. Tuoksu on banaania, joka kyllä hälvenee käytössä. Mutta sain tuoksusta hengenahdistusta. Ja asiaa hetken googlailtuani sain tietää, että banaanin tuoksu vaikkakin on halpaa tuottaa, on myös erittäin helposti allergisoivaa.
Että nämä tuotteet menivät sitten välittömästi takaisin kauppaan, koska en uskaltanut laittaa vahinkoa kiertämään ja riskeerata allergisoivani ketään muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...