Sivut

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Saako sekoittaa?

Koska olen vasta uudelleen opettelemassa nykyhetken meikkitrendejä ja näkemyksiä, olen monesta asiasta aika pihalla. Ensinnäkin "minun nuoruudessani" luomiväripaletit eivät olleet näin yleisiä kuin nykyään. Ja usein luomiväripaletit eivät edes olleet kovin hyviä, vaan yksittäin myydyt luomivärit olivat parhaita ja niitä sitten metsästettiin merkiltä toiselle. Niinpä minulle on kerääntynyt aika pino yksittäisiä luomivärejä eri merkeiltä. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä, että käytti yhteen meikkikokonaisuuteen usean eri merkin luomivärejä. 
Nykyään en ikinä kuule tai näe kenenkään sekoittavan eri merkin tai edes eri palettien luomivärejä keskenään. Minusta on alkanut tuntua, että aina, kun sanon että tykkään käyttää useaa eri väriä, palettia ja merkkiä yhtä aikaa, minua katsotaan kieroon, kuin olisin tehnyt syntiä. 
Toisaalta ymmärrän, että saman paletin värit voivat olla helpommin sovitettavissa yhteen koostumuksensa ja pigmenttinsä puolesta, mutta saman paletin yksittäisetkin sävyt voivat poiketa toisistaan koostumuksellaan, jolloin sekään teoria ei pidä paikkaansa.
Joten ajattelin, että kyselen teiltä: Saako eri merkkejä sekoittaa keskenään samassa silmämeikissä? Vai onko se tosiaan nykyään täysin sopimatonta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...