Sivut

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Nänninaamiot

 Revolution Beautyn uusin tuote näyttää olevan peppu- ja nänninaamiot. Eli siis kertakäyttöiset ihoa hoitavat kangasnaamiot takapuolelle ja nänneille.

En ole koskaan ajatellut, että tarvitsisin tällaista tuotetta. Pitikö meidän kaikkien olla jotenkin tätä vailla? pitääkö nyt alkaa olla epävarma omien nännien ihosta..? Olen hämmentynyt.

Tuotteen hinta on 4,99€ ja tilauksen voi tehdä netistä I Heart Revolution nettisivuilta.


perjantai 22. tammikuuta 2021

Uudelleen järjestelyjä vol.1

Colourpopin uudelleen järjeteltävien luomivärien innoittamana tein viimein sen, mitä olen haaveillut tekeväni jo pitkään. Järjestelin uudelleen JS luomivärit. Valikoimat alkuperäisissä paleteissa olivat kyllä kauniit, mutta tiesin niiden jäävän kättämättä sellaisissa kokoelmissa, joissa ne olivat alunperin. Tiesin, että jos voisin tehdä niistä haluamani kokoelmat, ottaisin ne käyttöön paljon vaivattomammin.
    En uskonut, että saisin värejä lähtemään paleteistaan kokonaisina. Ikäväkseni menetin pari sävyä ja muutama rikkoutui, mutta jäi vielä käyttökelpoisiksi. JS luomiväreissä on se hyvä ja huono puoli, että ne ovat todella pehmeitä koostumukseltaan. Hyvässä pigmentissä oli myös se huono puoli, että tahrasin hyvän osan vaatteistani ja huonekaluistani. 
     Aloitin Jawbreaker -paletin tyhjentämisellä ja yllätyksekseni se oli todella helppoa. Värit nousivat lastan avulla vaivattomasti eikä palettia onneksi tarvinnut rikkoa, sillä halusin säilyttää sen kätevän muotonsa ja kokonsa vuoksi. Kömpelöt Blood Sugar ja Blue Blood paletit olivat myös yllättävän helposti tyhjennettävissä. Sitten aloin tyhejntämään Alien palettia, joka oli ikäväkseni kaikkein hankalin tyhjennettävä. Tämä johtui Alienin muovisesta rungosta, kun muissa paletin runko on taas pahvia. Ikäväkseni rikoin pari väriä ennen kuin ymmärsin lämmittää muovin. Lämmitin muovin hiustenkuivaajalla ja tämä sai aikaan liiman sulamisen. Sen jälkeen värit oli helppo ottaa irti - olisinpa kokeillut sitä ensin. Lopulta tyhjensin Blood Lust paletin. 
    Siirsin kaikki punaisen ja keltaisen sekä suurimman osan oranssin sävyistä Blood Sugar palettiin ja liimasin uusille paikoilleen. Sitten siirsin sinisen ja vihreän sävyistä epämieluisimmat Blue Blood palettiin ja liimasin ne paikoilleen. Sitten aloin asetella suosimiani neutraaleja ja mattasävyjä Jawbreaker palettiin, mutta kesken tämän projektin minulta loppui liima. Asettelin violetin ja jäljelle jääneet sinisen sävyt magneettiseen irtopalettiin tarkoituksenani säilyttää niitä siellä. 
    Mutta nyt olen onnellinen, että jouduin miettimään projektiani hetken pitempään käydessäni liimakauipoilla. Värien sommittelu ja asettelu oli niin mukava puuhaa, että lopulta, kun istuin alas uuden liimapurkkini kanssa, päätin käydä läpi aivan kaikki värit. Tyhjensin lopulta myös Cremated ja Orgy paletit, joista ajattelin ensin pitäväni aivan sellaisenaan. Valitsin jäljellä olevista irtoväreistä vielä kerran epämieluisimmat ja asettelin Blood Lust palettiin, jota monet kutsuvat baaritarjottimeksi. Sen jälkeen lajittelin jäljelle jäävät mieluisat sävyt kolmeen eri ryhmään - kolmeen eri palettiin.
Ensimmäisenä järjestelin Jawbreaker palettiin persikan ja oranssin sävyt ja niihin sopivat sävyt. Harmi, ettei kamera tee oikeutta tuolle yhdelle kirkkaan pastellin oranssin sävylle. Olen hyvin tyytyväinen tähän valikoimaan ja uskon voivani käyttää sitä päivittäin.
Seuraava valikoima tuli Cremated palettiin vaaleanpunaisista ja ruskeanharmaista sävyistä. Pidän tästä ehkä jopa vähän enemmän kuin edellisestä paletista. Tämä on myöskin varsin sopiva päivittäiseen käyttöön.
Erityisissä tilanteissa kaikki violetin sävyt ovat suosikkejani. Oikeastaan minun on turha edes yrittää pakottaa itseäni kokeilemaan mitään punaisen tai vihreän sävyjä. Tämän säilytän juhlallisuuksiin - mikäli niitä enää ikinä tulee.
    Muutamat sävyt jäivät ylimääräisiksi ja siirsin ne magneettiseen palettiin. Niistäkin käytän osaa varmasti, vaikkeivat näihin paletteihin sopineetkaan.

torstai 21. tammikuuta 2021

Colourpop -tilaus

 Todella pitkään asiaa pohdittuani päätin viime syksynä vihdoin tilata meikkejä kokeiluun Colourpopilta. Tuotteet valmistetaan Yhdysvalloissa, joten olin varautunut pitkään toimitusaikaan, mutta en ehkä ihan näin pitkään. En valehtele, tilaus oli iso ja siihen upposi aika paljon rajaa. Mutta mikäli jotakuta kiinnostaa kokemukseni ja tilaukseni, niin tässä summaus:

Tilausksen sisältö oli neljä yhdeksän sävyn luomiväripalettia, kaksi poskipunaa, meikkisivellinsetti, kaksi geelirajauskynää, yksi nestemäinen rajauskynä, huulikiille, yksi kahdentoista sävyn paletti ja yksi kolmenkymmenen sävyn luomiväripaletti.

Kolme ensimmäistä yhdeksän sävyn luomiväripalettia mukaan lukien "suosikkipaletti" Going Coconuts. Kaikki ovat neutraaliin sävymaailmaan sopivia paletteja, koska pidän itse neutraalimmista sävyistä. Glittersävyt eivät kyllä kauheasti kiinnosta. Going Coconutspaletti on muovinen ja siinä on peili, kun taas kaksi muuta ovat pahvisia ilman peiliä.








Making mauves kokoelmasta tilasin paletin ja poskipunan sekä toisesta kokoelmasta poskipunan. Poskipunien sävyt ovat juuri sopivia. Pidän myös siitä, että ne ovat mattasävyjä. Vaalea sopii iholleni talvella ja tummemmalla on varmasti kesää kohden enemmän käyttöä. Luomiväripaletti sisälti monia sävyjä juuri minun makuuni.






Meikkisivellinkokoelma tuli keinonahkaisessa rullassa. En varsinaisesti näe rullalla mitään käyttöä, koska sen valkoinen väri ja epätasainen materiaali ei ole kovin käyttöystävällinen vaan likaantuu helposti. Siveltimet itse ovat todella pehmeitä ja tukevanoloisia. Tilasin kahdesta vaihtoehdosta tämän kokoelman, koska tässä oli enemmän kasvomeikkisiveltimiä.



Stone Cold Fox luomiväripaletti oli ehdottomasti eniten odottamani tuote. Tein tilauksen vasta, kun tämä oli myynnissä, koska halusin ehdottomasti saada juuri tämän. Colourpop on julkaissut toisen samanlaisen paletin lämpimämmissä sävyissä, mutta kylmät sävyt sopivat minulle paremmin.

Suurin pettymys oli tämä Flutter by paletti. Vaikka arvostankin sananmuunnoksia (tai spoonerismeja englanniksi) ja violetin sävyt ovat hedottomia suosikkejani... yksi luomiväreistä tuli perille rikkinäisenä ja tahrasi koko paletin, pöytäni, mattoni, muut paletit... Lisäksi tämän paletin pinnassa on glitteriä, joka varisee joka paikkaan ja tarttuu käsiin. Aion tehdä valituksen rikkinäisestä luomiväristä.

Vaikka kyseisen firman tuotteet ovat varsin edullisia, ei tämä tilaus ollut lopulta kovinkaan halpa. Tullimaksu meinaan kosahti käteen. Lisäksi odotin tilausta kaksi kuukautta - tasan. Että, jos jaksaa odotella, niin siitä vain tilaamaan.

Itse sävyt vaikuttavat hintaansa nähden todella laadukkailta. Olen pitänyt jokaisesta luomiväristä, jota olen käyttänyt. Geelirajauskynät liukuvat iholle ja niillä voi tehdä kajalin vaivattomasti.

Aivan ylivoimaisesti paras ominaisuus näissä tuotteissa on niiden liikuteltavuus ja magneettisuus. Luomivärit vois poistaa paleteistaan ja järjestellä uudelleen. Se sotkee kyllä värien nimet, mutta en oikeasti ymmärrä ketään, joka opettelee näitä nimiä muutenkaan. Innostuin heti tekemään näistä omia kokoelmiani ja yhdistelmiä. Ensinnäkin siirsin ei-toivotut glittervärit kaikki tuohon kamalaan Flutter By -palettiin ja suljin muovipussiin, ettei  räjähdyksiä tule lisää. Sitten koostin suosikkisävyistäni sopivan kokoelman Going Coconuts palettiin. Stone Cold Foxin täytin kaikilla jäljelle jääneillä mattasävyillä, jolloin siitä tuli täydellinen paletti.
Totta puhuen innostuin tästä tuunaamisesta niin paljon, että haluaisin saman ominaisuuden olevan jokaisessa myytävässä meikkituotteessa.







maanantai 5. lokakuuta 2020

Mitä on Curly Girl?

 Hei kaikki! toivottavasti kaikilla on asiat jotenkuten hyvin yleisestä tilanteesta huolimatta. Olen itse seilannut etä- ja lähityön välillä, lomautuksesta ylitöihin eikä missään tunnu olevan mitään logiikkaa. Mutta syy sille, miksi en ole kirjoitellut vähään aikaan tänne, on että olen tehnyt kenttätutkimusta curly girl metodiin. Kiinnostuin aiheesta viime keväänä. Lumouduin hiusmuodonmuutoksista, joilla ihmiset olivat loihtineet piikkisuorat hiuksensa ihanaksi kiharapilveksi. Aloin pohtia, voisiko sama metodi sopia minullekin. Mutta ensin minun piti selvittää: Mitä curly girl metodi edes on? Tutkimukseni ovat koostuneet loputtomista tunneista youtube tutorial videoita, tuote-esittelyitä, yleistä lukemista ja myös seassa on myös käytännön kokeiluja, paljon käytännön kokeiluja. 

Nopea vastaus kysymykseen "mitä curly girl on?" on että se on pari vuosikymmentä vanha kirja, jossa neuvottiin hoitamaan kiharia hiuksia tietyllä tavalla, joka poikkeaa voimakkaasti tavallisesti ihmisten jokapäiväisestä hiustenhoidosta. Lyhyt listaus curly girl metodista olisi: -Välttele sulfaattia, silikonia ja alkoholia hiustuotteissa. Älä muotoile hiuksia kuumalla. Käytä paljon kosteuttavia tuotteita jne. Minusta tuntuu, että tästä aiheesta on kirjoitettu blogeissa jo ihan kyllästymiseen asti. Suuri osa kiharahiuksisista ihmisistä ei kuitenkaan noudata curly girl metodia eikä se ole välttämätön tapa hoitaa kiharia hiuksia. Ja jäi paljon kysymyksiä, joihin minä koin, etten löytänyt vastausta näistä curly girl metodia käsittelevistä postauksista, joten päätin tutkia itse ja nyt olen valmis jakamaan löydökseni.

Eniten minun mieltäni kaivoivat kysymykset: Kenelle curly girl metodi sopii? mistä tietää, että voisi kokeilla hiusten kiharaksi muotoilua? Miten käytännössä voi kokeilla hiusten kiharaksi muotoilemista?

Ensinnäkin palataan perusasiohin. Miksi curly girl metodia suositellaan? eivätkö hiukset kiharru muuten? Curly girl metodin tarkoitus on käsitellä hiuksia mahdollisimman hellävaraisesti ja palauttaa hiuksen luonnollinen tila. Monissa hoitoaineissa ja muotoilutuotteissa on paljon silikonia, joka tekee hiuksista sileän tuntuiset ja rentouttaa hiuksen muotoa. Mutta silikoni kerääntyy hiuksiin, estää hiuksen luonnollista öljyä imeytymästä hiukseen ja estää hiusta muotoutumasta luonnolliseen muotoonsa. Poistaakseen silikonikertymät tukastaan ihmiset käyttävät sulfaatteja sisältäviä shampoita, jotka kuivattavat hiusta ja kuiva hius on eloton ja kiilloton ja se pakottaa ihmisiä käyttämään lisää silikonia ja kierre on valmis. Kaikki curly girl metodissa on siis tarkoitettu palauttamaan hiukset luonnolliseen tilaansa tai säilyttämään ne siinä.

Hius voi toki kihartua tai mennä laineille ilman curly girl metodia, mutta ajatus on, että mitä paremmassa luonnollisessa kunnossa hiukset ovat, sitä paremmin ne menevät itselleen luonnolliseen muotoonsa. Kuivaksi käsitellyt hiukset eivät kiharru ainakaan kovin hyvin. Tästä syystä monet curly girl metodin aloittajat leikkaavat ison osan hiuksistaan pois. Oletus on, että suorat hiukset ovat ehkä suorat vain, koska ne ovat niin vaurioituneet, etteivät ne palaa enää luonnolliseen muotoonsa. 


Curly girl metodissa on paljon hyviä vinkkejä, jotka tekevät hyvää kenen tahansa hiuksille. Myös suorahiuksisille olisi hyödyllistä käsitellä hiuksiaan mahdollisimman hellävaraisesti. Jokaiselle olisi hyväksi olla käyttämättä kuumia muotoiluvälineitä tai olisi hyväksi kuivata hiukset hellävaraisilla pyyhkeillä. Mutta on myös hiustyyppejä, joille ei suositella curly girl metodin tiukkaa noudattamista. Esimerkiksi laineilevat hiukset rasvoittuvat helpommin kuin kiharat hiukset ja rasvoittuviin hiuksiin kerääntyy ei toivottua ainesta nopeammin (muotoiluaineet sekoittuvat päänahan rasvoihin jne.) eikä näitä aineita saa hiuksista pois tarpeeksi hyvin muuten kuin sulfaatillisilla shampoilla. Eli laineilevat hiukset tarvitsevat sulfaattia edes silloin tällöin. Ja monet käyttävät alkoholia sisältäviä tuotteita, koska alkoholi haihtuu tuotteesta jo sen levityksen hetkellä. Myös silikoneista ollaan montaa mieltä, koska osa niistä ovat vesiliukoisia eli ne lähtevät pesussa pois.

Curly girl metodi ei siis muotoile hiuksia kiharaksi, vaan auttaa pitämään huolta hiuksista hellemmin. Miten hiukset sitten muotoillaan kiharoiksi? no on joitakin kihartavia voiteita, jotka auttavat, mutta nekään eivät muuta piikkisuoria hiuksia kiharaksi. Ajatus on, että hiuksen annetaan itse mennä kiharalle tai laineille suoraksi muotoilemisen sijaan. Ihmiset usein huomaamattaan harjaavat hiuksiaan ja föönaavat niitä suoriksi, jos tätä ei tehdä, hiukset saavat kuivua luonnolliseen muotoonsa. Tietyillä tekniikoilla voidaan tehostaa luonnollisen muodon löytymistä. Näitä tekniikkoja ovat hiusten rutisteleminen ja ploppaaminen ja kuivaaminen diffuusorilla. 

Jos koet, että sinulla voisi ehkä olla piilokiharat, mutta et tiedä, mistä aloittaa, pohdit varmaan: Mistä edes tietää, että minulla on piilokiharat? Voit kokeilla hiustesi luonnollista muotoa niiden ollessa märkänä vastapestyinä. Pese hiukset hyvin, älä harjaa niitä, älä kuivaa niitä pyyhkeillä, älä laita niihin välttämättä mitään muotoiluainetta. Sen jälkeen puristele niitä hellästi vasten päätä. 


Jos hiuksiin alkaa muotoutua laineita, onneksi olkoon: hiuksesi ovat taipuisat ja niihin voi muotoutua kiharoita. Jos ne pysyvät suorana, joko hiuksesi ovat vain luonnostaan suorat tai sitten ne ovat niin huonossa kunnossa, etteivät ne kiharru. Voit kokeilla kosteuttaa hiuksia kosteuttavilla hoitoaineilla ja puristella niitä uudestaan. Taipuisiin hiuksiin voi levittää kihartumista tukevia muotoilutuotteita oman mielensä mukaan sillä periaatteella, että mitä tiukemmin kihartuvat hiukset sinulla on sitä paksumpia tuotteita voit käyttää. 

Suurin haaste kiharissa hiuksissa ei välttämättä ole hiusten kiharaksi saaminen, vaan niiden kiharana pitäminen. Usein hiukset pitää totuttaa kihartumiseen ja totuttamisessa voi mennä kuukausia. Monet luovuttavat, koska eivät kehtaa näyttäytyä sekavan tukan kanssa julkisilla paikoilla. Monille viimeaikojen karanteeni antoi hyvän mahdollisuuden kokeilla hiusten kihartamista ihan rauhassa ajan kanssa. Tärkein tarkoitus hiustenmuotoilutuotteilla on kiharoiden säilyttäminen hiuksissa - ei hiusten kihartaminen. Mitä pitempään hiuksia harjoittaa kihartumaan, sitä pitempään kiharat yleensä säilyvät. Parhaimmillaan hiukset saa pysymään kiharana monta päivää.

Mitä tarvitaan hiusten kiharaksi muotoilemisen aloittamiseen? Yleinen kokemus on, että harrastukset aloitetaan ostamalla siihen sopivat välineet. Monet curly girl aloittelijat ostavat suuren läjän hiustuotteita ja kokeilevat pikkuhiljaa, mikä niistä toimii itselle. Jos olet kuitenkin aloittelija, neuvoisin aloittamaan hiusten kunnon hoitamisesta eli hankkisin omille hiuksille sopivat naamiot tai tehohoitoaineet. Kuiva hius tarvitsee kosteutusta ja heikko käsitelty hius tarvitsee keratiinia. Netissä on ohjeita sen selvittämiseen kumpaa tarvitsee omille hiuksilleen. Ennen kuin hiukset ovat tottuneet kihartumaan, voi olla parempi aloittaa hiuksilla kevyistä muotoilutuotteista mutta voimakkaasti hiuksia paikallaan pitävistä aineista. Kihartavat voiteet ja rasvat sopivat tiukasti kihartuville hiuksille. Aloittelijan voi olla parempi panostaa mousseen, jellyyn tai shouffleeseen sekä lopulta hiusgeeliin. Geelillä hiusten muotoilu viimeistellään. 

Mitä hyötyä tai iloa hiusten kiharoiksi muotoilusta sitten voi olla? Ensinnäkin kuten aiemmin jo sanoin, hiuksista paremman huolen pitäminen sopii ihan kaikille. Joillekin se myös yksinkertaistaa ja helpottaa hiusten jokapäiväistä muotoilua. Kiharaksi muotoilun aloittaminen voi aluksi tuntua työläältä kaikkine tuotteineen. Mutta pitemmällä tähtäimellä taipuisien hiusten kanssa voi olla helpomaa elää. Suoraksi muotoillut hiukset alkavat näyttää likaisilta huomattavasti nopeammin ja likaisina niistä tulee elottomat. Taipuisat hiukset taas näyttävät elävämmiltä. Monet ovat myös kokeneet, että sen jälkeen, kun he ovat alkaneet muotoilla hiuksiaan niiden luonnolliseen muotoon, on tullut enemmän sinuiksi itsensä ja hiustensa kanssa. Yllättävän monilla ihmisillä on hiuksiin liittyviä ulkonäkökriisejä ja ulkonäköön liittyvä masennus on todella yleistä. Melkein mikä tahansa, mistä tulee parempi olo, voi olla tekemisen arvoista.

Ajattelin vielä kirjoittaa omista kokemuksistani kiharaksi muotolun kanssa, mutta teen sen todennäköisesti tuonne englanninkieliselle puolelle blogia. Toivottavasti tästä oli kuitenkin iloa jollekin :)



torstai 4. kesäkuuta 2020

Helpostusta akneen?

Talven ja kevään aikana kärsin aika pahoista allergisista oireista kasvoilla. Heitin puolet kasvokosmetiikasta roskiin ja yksinkertaistin kasvojenhoitorutiinia roimasti. Allergia tuntui helpottuvan, mutta tilalle jäi kummallinen akne. En ole kärsinyt koko aikuisikäni aikana aknesta, joten  tilanne oli outo ja uusi.
Tähän uuteen akneen ei mikään akneiholle tarkoitettu tuote tuntunut tehoavan. Välillä vähän helpotti ja sitten alkoi puskea näppylöitä uudelleen ihan silmissä. Kirjaimellisesti saatoin seistä peilin edessä ja nähdä näppyjen muodostuvan edessäni. Yritin pestä kasvoja suolasaippualla, koska se yleensä auttaa ihan mihin tahansa vaivaan, mutta tähän siitä ei ollut apua. Yritin käyttää meikkiä mahdollisimman vähän, ettei se tukkisi ihohuokosia. Pesin meikkisiveltimeni säännöllisesti...
 Olin aivan viittä vailla valmis ottamaan yhteyttä ihotautilääkärille, mutta sitten tuli tämä karanteeni enkä uskaltanut lähteä "turhan" takia minnekään lääkärille notkumaan. Aivan vahingossa jotain muuta googlatessani törmäsin artikkeliin, joka kertoi eri tyyppisistä aikuisiän akneista ja miten niitä hoidetaan. Ja siinä artikkelissa neuvottiin kokeilemaan HILSESHAMPOOTA akneen. Pointti on ilmeisesti se, että hilseshampoo hillitsee tiettyjen iholla esiintyvien bakteerien lisääntymistä ja ne samat bakteerit, jotka aiheuttavat päänahassa hilseilyä voivat aiheuttaa muualla kropassa aknentapaisia näppyjä. Minulla sattui olemaan sillä hetkellä saatavillani pieni tilkka hilseshampoota ja ajattelin, ettei siitä nyt ainakaan haittaa olisi ja jo ensimmäinen pesu auttoi aivan uskomattomasti. Uusia näppyjä ei enää kohonnut. Joten päätin oikein ostaa kaupasta oman pullon tähän kyseiseen tarkoitukseen.
Hieman kihelmöi ja tuntuu viileältä iholla, mutta muuten en ole huomannut tästä tuotteesta olevan kasvoille mitään haittaa. Olen käyttänyt tätä kasvoille nyt reilun kuukauden ja iho on parantunut huomattavasti. Joissain kohdissa on havaittavissa vielä punoitusta ja näppyjä tulee silloin tällöin, mutta se johtuu varmasti hikoilusta ja aurinkorasvasta. Voin taas kulkea ulkona ilman meikkiä eikä kukaan kauhistele. Mutta enpä olisi itse ikinä keksinyt kokeilla tällaista lääkettä.

lauantai 30. toukokuuta 2020

Aurinkorasvaostos

 Olen aivan totaalisesti kyllästynyt polttamaan ihoni auringossa. Joka vuosi aurinko tuntuu vain paistavan pistävämmin ja pistävämmin. Lähes joka kesä onnistun polttamaan jonkun kohdan kehostani pahasti, kuten myös tänä keväänä, kun poltin olkapääni. Palaneen ihon lisäksi olkapäihin tuntui tulevan jotain ärsyttävää ihottumaa, joka on kutissut nyt pari päivää. Nyt päätin, että kerrankin suojaan itseni säännöllisesti läpi kesän.
Mutta en voi olla ainut, joka vikaa sitä rasvaista tai tahmaista tunnetta, joka aurinkorasvasta tulee. Miksei aurinkorasva voi kuivua kokonaan ja pysyä mattapintaisena iholla!?!
Ilta-Sanomat julkaisi kesän 2020 aurinkorasvatesin pari päivää sitten ja ilokseni luin, että muutama tuote sai aika hyvät arvostelut. Joten sorruin olemaan mainoksen uhri ja lähdin hakemaan näitä tuotteita Sokokselta. Hinta oli "suolainen", mutta sen arvoinen, jos tuotteet toimivat ja käytän ne loppuun.
Tuotteet olivat: Biotherm Waterlover Sun Mist SPF 30, jonka luvataan tuoksuvan raikkaalta ja imeytyvän ihoon välittömästi. Sitten Clarins Sun Care Water Mist SPF 50+, jonka luvataan myös imeytyvän huomaamattomaksi ja sopivan ihon lisäksi hiuksille. Viimeisenä Shiseido Expert Sun Protector Face&Body Lotion SPF 30, jonka luvataan kuivuvan mattapintaiseksi ja sopivan sekä keholle että kasvoille. Laitan nämä kaikki välittömästi tesiin ja toivon saavani rahani edestä vastinetta. Onko jollain muulla kokemusta näistä? mitä aurinkosuojaa olette hankkineet tälle kesälle?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...