Sivut

maanantai 21. lokakuuta 2019

Makeup Revolution luomiväripaletit

Koska ylipäänsä en ole viime vuosina ostellut paljon meikkiä, en myöskään ollut tutustunut tähän Suomessa vielä varsin uuteen tuotesarjaan Makeup Revolution ja sen sisarsarjoihin. Olin kuitenkin kuullut positiivisia kommentteja kyseisen merkin tuotteista ja olin kiinnostunut kokeilemaan. 
Yllätyksekseni sain huomata, että Makeup Revolutionilla on useita matta luomiväripaletteja valikoimassaan. Ne piti tosin tilata netin kautta, koska minä en ainakaan lähimmässä Prismassa ollut niihin törmännyt.
Redemption paletteja oli kolme erilaista mattakokoelmaa, ainoastaan Iconic elements paletissa oli yksi kimaltava sävy ja kaikki muut olivat mattasävyjä. Kuvat eivät ihan tee oikeutta näiden palettien sävyille, ne eivät missään nimessä taita keltaiseen ihan noin paljoa. Odotan innolla, että pääsen kokeilemaan näitä.

Ultra Eyeshadows sarjasta löytyi kaksi mattapalettia. Molemmissa paleteissa on 32 sävyä, jotka eivät kuitenkaan mielestäni ole kaikki keskenään hirveän erilaisia sävyjä.


Nämä ProHD paletit, ovat vähän värikkäämpiä ja inspiroivat minua aika reippaasti juuri nyt. Voin jo kuvitella mielessäni, mitä kaikkea vielä teen näillä. Värit eivät ole niin hulluja ja kirkkaita, etteikö niitä voisi käyttää ihan arkimeikissä, mikä on tietenkin parasta.
Ostaasseni tämän Renaissance Palette Day:n ajattelin, että tästä tulisi vielä täydellinen mukaan otettava meikkipaletti. Olen kuitenkin vähän pettynyt lopulliseen tuotteeseen. Tuote näyttää ihan jees-tapaukselta, mutta en vain ole erityisen innoissani tästä. Kokeilin hieman värejä korjatessani päivän meikkiä ja ne olivat kyllä korkeapigmenttisiä, mutta aika jauhoisia ja saa nähdä, miltä tuote tuntuu oikeasti käytössä. Ensimmäinen valkoinen sävy on muuten kimalteleva eikä matta, kuten loput neljä.
Tämä Reloaded paletti on viimeinen ostamani mattapaletti. Väriskaalasta tulee vähän mieleen NYX:in Lid lingerie, joka ei ole kovin paljon vielä inspiroinut minua ja pelkään, että tämäkin jää vielä meikkilaatikkoon pyörimään. Kyllä tämä silti näyttää ihan käyttökelpoiselta tuotteelta, täytyy vain löytää sen inspiraatio.
Kaikista mattapaleteista olen kaikkein eniten innoissani tästä ProArtist Ultimat Mattes paletista. Värivalikoimassa itsessään ei ole mitään ihmeellistä, mutta tässä on hyvä määrä vaaleita, tummia ja keskitason sävyjä. Olen viime viikkoina hieman muuttanut tapaani tehdä arkimeikki ja näen jo nyt, että tällä paletilla olisi todella helppo toteuttaa useita versioita uudesta meikistäni.
 Ei mattaluomivärien osastosta hyppäsi ostoskoriini tämä Black is the new black paletti, koska Halloween lähestyy ja kaipasin jotain tummaa arsenaaliini. Oikeastaan olen ihan innostunut myös noista metallin sävyistä. Ne tulevat varmasti käyttöön, kun pikkujoulukausi tästä starttaa.
Pisteenä I:n päällä on vielä tämä ei-mattaväripaletti. Kyseessä on Now that's what I call makeup 90's paletti. Ensinnäkin rakastan kaikkea ysäriä ja sitten tämä värikokoelma tuntui puhuttelevan minua henkilökohtaisella tasolla. En malta odottaa, että pääsen vähän leikkimään tällä. Samaa sarjaa oli myynnissä myös 80's ja 00's versiot, mutta ne eivät olleet minulle kiinostavia.

Kaikenkaikkiaan nämä paletit menevät nyt meikkilaatikkoon, josta nostelen niitä esiin sitä mukaan, miltä milloinkin tuntuu. Kun mielipiteitä ja kokemuksia muodostuu, niin kirjoitan niistä tänne myöhemmin. Toivomuksia ja kysymyksiä saa esittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...