Sivut

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kulmakarvasiveltimet

Puuhailen tässä kaikessa hiljaisuudessa kulmakarvapuuterien testausta, johon kuuluu useampaa eri kulmakarvapuuteria, joten sitä odotellessa... Lisäksi hyvää kulmakarvapuuteria etsiessäni olen luonnollisesti joutunut etsimään myös hyvää sivellintä niiden levittämiseen. Pääsääntöiset testailuni olen rajannut näihin kahteen tuotteeseen ja niistä tarkemmin seuraavaksi.
 
 
Sokoksella myytävä We Care Icon kulmakarvasivellin on suhteellisen edullinen sivellin 6,50€ hintaan. Kuvassa siveltimen harjasosa näyttää mustalta, mutta se on oikeasti tumman sininen. Pidän yleisesti todella paljon Iconin siveltimistä. Omistan niitä aika ison nipun, mutta muutamia huteja niidenkin joukkoon toki mahtuu. Ja mielestäni tämä sivellin on yksi niistä hudeista. Henkilökohtaisesti koen, että tuo sivellin osa on liian ohut minun kulmakarvojeni muotoon.
 
Mutta suurin ongelma tämän siveltimen kanssa on se, että se ei ole minulle tarpeeksi jämäkkä. En saa kunnolla levitettyä väriä kulmiini tämän avulla, koska jostavuutensa takia jäljestä tulee minulle liian pehmeää. Mutta mikäli etsit ohutta ja joustavaa sivellintä, niin nappaa toki tämä käyttöösi. Voisin ehkä harkita tätä silmien rajauksen tekemiseen, mutta nestemäiseen rajaukseen tämä ei ole tarpeeksi ohut.

 
Duroyn kulmakarvasivellin on pikkuisen tuota Iconin sivellintä kalliimpi, muttei muistaakseni kuitenkaan ihan hirveän paljon kalliimpi. En ikäväkseni löytänyt tämän tarkkaa hintaa netistä, mutta muistaakseni tämän hinta pyöri jossain 10€ paikkeilla.
 
Tästä siveltimestä pidän aivan valtavasti ja omistan näitä itseasiassa parikin kappaletta samaa sivellintä. Tämä on juuri sopivan jämäkkä minun käyttööni. Lisäksi tuo sivellinosa on juuri sopivan leveä minun kulmakarvoilleni. Lisäksi käytän joskus tätä sivellintä silmien rajaukseen ja se toimii siihekin tarkoitukseen täydellisesti.
 
Voi ollakin, että tätä sivellintä myydään nimellä rajaussivellin ja erästä toista Duroyn sivellintä myydään kulmakarvasiveltimenä. Mutta minä käytän niitä päinvastaisessa tarkoituksessa. Itseasiassa...
 


 
Tässä on se toinen sivellin ja tottahan tosiaan siinä lukee "kulmakarvasivellin". Mutta minulle tämä on aivan liian ohut ja kapea. Minulta menisi ikuisuus yrittää täytellä omia puskakulmakarvojani tällä. Mutta silmien rajaukseen ja nimen omaan geeli- tai nestemäiseen rajaukseen tämä sopii täydellisesti. Erityisesti tykkään käyttää tätä BYS geelirajauksen kanssa. Tämä sivellin maksaa noin 8€.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...