Sivut

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Heippa kaikki!

Jotkut ovat varmaan jo huomanneet, että olen hieman muuttanut blogin ulkonäköä. Toivottavasti pidätte siitä. Saatan vielä lähitulevaisuudessa hieman muunella tätä ulkonäköä, joten älkää panikoiko, jos joku näyttää oudolta. Mutta tavoittelen ennemminkin pientä päivitystä kuin perusteellista muutosta.
 
Toisena asiana täytyy harmitella, etten ole saanut viime aikoina aikaiseksi postauksia niistä asioista, joista olisin halunnut, koska valokuvaaminen on tällä valaistuksella lähes mahdotonta. Kamerani on sen verran surkea ja asuntoni joka nurkasta niin pimeä, että tarvitsen usein kuvaamiseen jonkin verran luonnonvaloa, jota ei ainakaan täällä päin ole ollut tarjolla yhtään. Joten ikäväkseni joudun odottelemaan joidenkin uusien tuotteiden esittelemistä myöhempään kevääseen.
 
Kuvausmahdollisuuksien puutteesta johtuen en ole myöskään päässyt päivittämään Nyt testissä ja Käytössä -osioita. Mutta minulla on paljon uusia tuotteita jatkuvassa testissä ja saatte kuulla niistä niin pian kuin mahdollista.
 
Omien toimintojen rajallisuudesta huolimatta olen nauttinut suunnattomasti teidän muiden blogien lukemisesta. Joten suuret kiitoksen kaikille bloggaajille siellä! Ja oikein hyvää joulunodotusaikaa kaikille.

2 kommenttia:

  1. Tästä taitaa kärsiä vähän kaikki bloggaajat. :/ Jos kuvaan jotain, teen sen valoisimpaan aikaan päivästä ja välillä on pakko käyttää salamaakin. Jos en käytä salamaa, lisään kuviin kirkkautta ihan reilusti ja lisäksi kontrastia. Mutta lopputulos ei tietenkään ole yhtään sama kuin valoisaan aikaan vuodesta otetussa kuvassa.

    Mut sen kans on vaan pakko elää, että Suomessa asutaan. :) Mukavaa joulun odotusta sullekin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...