Sivut

torstai 10. tammikuuta 2013

Mattaluomivärien metsästys

Viime vuoden lopulla kyllästyin totaalisesti kimalteleviin, glitterisiin tai kiiltäväpintaisiin luomiväreihin, sillä en kokenut niiden sopivat arkimeikkiini enää ollenkaan. Olen viimeaikoina tehnyt muutamia muutoksia meikkaustottumuksiini ja kimalteen vähentämäinen on ollut ehdoton osa tätä muutosta. Uskon jatkavani tällä uudella mattalinjalla koko tämän kuluvan vuoden ajan, koska olen ollut erittäin tyytyväinen arkimeikkeihini. Iltamenoissa käytän yhä kimalletta kuten ennenkin.
Tätä muutosta tehdessäni jotenkin kuvittelin, että mattaluomivärejähän on helppo löytää ihan mistä vain. Jouduin kuitenkin pian huomaamaan, ettei näin ehkä olekaan. Syy mattaluomivärien ja erityisesti edullisten sellaisten vähäisyyteen, on niiden valmistuskustannukset. Kimalteisia meikkejä on käytännössä halvempaa tuottaa, koska kimallepartikkelit ovat oikeastaan vain halpoja täyteaineita. Toki mattaluomiväreissäkin saatetaan käyttää talkkia täyteaineena laskemassa valmistuskustannuksia, mutta siitä huolimatta niiden valmistaminen on kalliimpaa.
Koska koen, että jokaisella meikkiharrastajalla tulisi olla edes muutama mattaluomiväri varastossaan, päätin kasata kaikki löytämäni ja omistamani mattaluomivärit samaan postaukseen. Kerron näistä nyt täyden mielipiteeni ja toivon, että näistä on apua teille joillekin.
31 Taupe Fumé, 20 Mauve Cendré
10 Bois De Rose, 21 Brun Ambré

Sanoisin, että arvokkaimmat omistamistani mattaluomiväreistä ovat Yves Rocherin luomiväritriot. Näissä trioissa on kaksi mattasävyä ja yksi kimalteinen korosteväri. Värit koostuvat riisiöljystä ja riisijauhosta eivätkä sisällä eläinperäisiä ainesosia. Yhden tällaisen trion tavallinen hinta on siis 13,90€, mutta nämä ovat nettikaupassa usein alennusmyynnissä ja, jos liityt Yves Rocherin kanta-asiakkaaksi, voit saada henkilökohtaisia alennuskumponkeja, joilla voi ostaa kaksikin tällaista yhden hinnalla. Itse olen ostanut kaikki nämä jonkinlaisesta alennusmyynnistä.

Pidän näistä trioista todella paljon, koska värit ovat hyvälaatuisia ja näillä pärjää yhdelläkin triolla jo pitkälle. Voi vaikka ottaa matkalle vain yhden pakkauksen ja sillä vaivatta luoda sekä päivä- että iltameikin. Sitä tavallaan kaipaisin, että näissä olisi tuo keskimmäinen sävy edes jossain pakkauksessa hieman vaaleampi tai että koroste väri olisi myös matta, jotta voisin tehdä neutraalempeja meikkejä. Mutta kuten sanoin, niin näilläkin pärjää.



Kuvasta ei ehkä tunnista, mutta tässä on IsaDoran supersuosittu viiden luomivärin paletti  50 Matte Chocolates. Tässä linkki tuotteen omalle nettisivulle, josta näkee, millaiselta sen pitäisi siis näyttää: http://www.isadora.com/fi/products/eye-shadow-palette/50-matte-chocolates/
Tämä paletti maksaa noin 25€ normaaliin hintaan. Minä ostin tämän omani kuitenkin jo muutama vuosi sitten alennusmyynnistä kympillä. Kaikki viisi sävyä nudeimmasta ihonsävystä erittäin tumman ruskeaan ovat mattasävyjä.

Toisaalta olen ollut tähän todella tyytyväinen ja käyttänyt tätä hulluna, mutta toisaalta en ole ollut niin tyytyväinen, että olisin ostanut saman paletin uudestaan normaaliin hintaan. Nyt täytyy huomauttaa, että koska ostoksestani on niin pitkä aika, tuotteen laatu on saattanut muuttua ajan saatossa. Osa näistä sävyistä oli todella liitumaisia ja hauraita tai todella vaikeita häivyttää iholla. Erityisesti kaikkein tummin sävy kävi minun hermoilleni, koska se ei levittynyt iholla kauniisti. Vaalein sävy taas oli kuin puhdasta liitua tai talkkia, joka ei edes kulunut paletista tasaisesti. Kaikki nämä sävyt sisältävätkin täyteaineina talkkia ja parabeeneja. Vaikka palettini onkin tyhjä, en suinkaan ole käyttänyt sitä tyhjäksi. Jossain vaiheessa värit vain murenivat ja putosivat pois pohjistaan.

Näistä negatiivisista kokemuksistani huolimatta paletissa oli pari vaaleampaa sävyä, joista pidin todella paljon. Ja ostaisin ne uudelleen välittömästi, mikäli niitä myytäisiin erillisinä.


Toinen omistamani IsaDoran mattaluomiväripaletti on tämä neljän sävyn 44 Muddy Nudes. Nämä maksavat yleensä normaalihintaisina noin 17€, mutta tämänkin yksilön olen ostanut alennettuun hintaan. Tässä on yksi keskiruskea sävy, jossa on iltameikkiin paremmin sopivaa kimalletta, mutta kolme muuta ovat täysin mattasävyjä.

Olen aiemmin kokeillut muutamia IsaDoran kimalteisia luomivärejä ja niiden pigmenttisyys on ollut aivan surkea eikä ollenkaan hintansa arvoinen. Mutta näiden mattasävyjen laatu on mielestäni todella hyvä. Ne levittyvät nätisti ja tasaisesti ja kestävät luomella hyvin. Nämäkin sisältävät täyteaineina talkkia ja parabeeneja. Muuten olen kyllä tykännyt tästä paletista todella paljon ja pidän sitä aina mukanani.


5 Silokalliot
13 Syvin rakkaus, 7 Syysilta

 Seuraavaksi sekalainen seurakunta Lumenen luomivärejä. Minä pidän Lumenen luomiväreistä todella paljon, sillä kyseisen firman valikoimista löytyy todella kivoja neutraaleja mattaluomivärejä. Olen harvemmin selvillä siitä, mitä kaikkea Lumenella on tällä hetkellä tarjottavana meikeissään, mutta alennusmyyntien aikaan pidän silmäni yleensä aina auki näille mattaluomiväreille.

Vuosien varrella Lumenen pakkaukset ovat muuttuneet, mutta perus konsepti on pysynyt samana. Tuollainen yksittäinen sävy taitaa maksaa nykyään normaalisti noin 12€ ja duo noin 16€ . Vaikka olen ostanut kaikki omani jostain alennusmyynnistä pidän näitä sävyjä silti hintansa arvoisina, varsinkin nykyään, kun ne eivät sisällä parabeeneja ja ne ovat mineraalipohjaisia ja sisältävät mustikan siemenöljyä. Talkkia niistä löytyy kuitenkin.  Mutta mineraalimeikeissä on se kiva puoli, että niitä voi käyttää märkänäkin, jolloin niiden väri muuttuu intensiivisemmäksi.

Muistan ne ajat, kun Lumenen luomivärit olivat aika surkeita laadultaan, mutta nykyään ne ovat tulleet aimoharppauksen eteenpäin. Erityisesti tämä uusin kuvassa oleva sävy 5 Silokalliot on aivan manio ja ehdoton lisä meikkiarsenaalissani. Se on aivan täydellinen ihonsävyinen luomiväri, jolla tasoittaa luomen värivirheitä, peittää verisuonet ja häivyttää muita luomivärejä. Mielestäni jokaisen tulisi omistaa tällainen samanlainen sävy.


E248 Lust, E249 Vanity, E251A Brulee

Näitä Wet n Wildin kuuden luomivärin paletteja ei taideta missään enää myydä, mutta mikäli sellaisiin vielä jossain törmää tai sattuu sellaiset omistamaan, niin niistähän löytyy puolet mattasävyjä. Pidän kaikista näistä, sillä niillä pystyy helposti luomaan kaikenalisia niin neutraaleja kuin jännittävämpiäkin yhdistelmiä.

Mutta se, minä haluan tässä yhteydessä nostaa esiin, on tuo yksittäisenä sävynä myytävä Brulee sävy, joka on sama kuin Vanity paletin vaalein mattasävy. Tämä on käytännössä samanlainen nudesävy kuin tuo Lumenen Silokalliot. Täydellinen ihonvärinen sävy, mutta huomattavasti halvemmalla.  Tämä lähtee noin 4€ hinnalla. Tämän ainesosista en sitten olekaan päässyt selville, joten voin vain olettaa, että täyteaineita löytyy aika mukavasti. Mutta tuohon hintaan se ei minua juurikaan haittaa.


P045, P043

Kokoelmani edullisimmat ja siten ehkä suosikkini ovat nämä kaksi Kone Helsingin luomiväri palettia. Yksi tällainen paletti maksaa Vapaavalinnassa tai Tokmannilla noin 4€. Näiden kahden kokoelman lisäksi myytävänä taitaa tietääkseni olla vielä mustaa, harmaata ja hopeaa sisältävä paletti.

Olen osan noista sävyistä merkannut kysymysmerkillä, koska paletissa katsottuna ne näyttävät kimaltavan vienosti, mutta käytännössä iholle levitettyinä ne näyttävät mielestäni täysin mattasävyiltä. Ja nämä ovat oman kokemukseni mukaan hyvälaatuisia luomivärejä. Ne kestävät iholla hyvin, levittyvät tasaisesti eivätkä häviä omille teilleen. Talkkia ja barabeeneja näistäkin löytyy, mutta kuten olen aiemminkin sen jo todennut: tuohon hintaan se ei minua haittaa.

Omassa käytössä tykkään sekoitella näitä sävyjä keskenään ja tehdä niistä monenlaisia yhdistelmiä. Yksittäisiä luomivärejä voi jopa siirtää paletista toiseen. Hieman tilavamman puoleinen tuo paketti sisältäpäin tosin on, jolloin tykkään laittaa puuteri vipan mukaan sisälle pitämään luomivärit paikoillaan. Vielä en ole huomannut irallisten kansien lähtevän itsekseen pohjastaan irti, joten sen verran napakasti ne ovat kiinni.

Muiltakin meikkifirmoilta löytyy varmasti lisää mattasävyjä ja niistä saa vinkata vaikka tämän tekstin loppuun. Omistan näiden lisäksi muutamia Nivean mattaluomivärejä, mutta ikäväksemme Nivean meikkejä ei enää Suomessa myydä. Jotkut kehuvat Revlonin mattaluomivärejä, mutta minä en ole kaupoista löytänyt niistä yhtään.

6 kommenttia:

  1. Mun onkin jo kauan pitänyt ostaa jotain kivoja mattaluomivärejä, mutta niitä on tosiaan inhottavan hankala löytää, ellei ole valmis maksamaan maltaita. Näistä pitääkin ainakin tsekata nuo Yves Rocherin triot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattaluomivärejä on ihan yllättävän vähän myynnissä. Mä suuntaan seuraavaksi varmaan johonkin lähimpään Inglotin liikkeeseen, koska siellä voi itse koota mieleisensä paletin.

      Poista
  2. http://tarumariavictoria.blogspot.fi/
    moikka, sä oot ollu mun blogin lukija jo tosi kauan, ja oon kiitollinen siitä, mutta nyt mulla vaihtu osote niin voisitko katsoa tuon osoitteen ja klikata sillä tavalla että luet taas blogiani !
    Kiitos ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kyllä minäkin luen sinun blogiasi ;)

      Poista
  3. Hyviä mattaluomivärejä ei ole koskaan kokoelmissa liikaa. Seuraavaksi kokeilen millaisia ovat Ben Nyen mattanapit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaatko netistä vai saako niitä ostettua jostain suoraan?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...