Sivut

perjantai 21. joulukuuta 2012

TRESemmé aerosoliton hiuskiinne

Tämä tuote kiinnitti huomioni sen lupauksella olla kosteutta hylkivä. Ilmassa olevalta kosteudelta ei oikein voi säilyä minään vuoden aikana ja minun hiuksillani on tapana mennä hennoille laineille kosteudesta, joten toivoin, että tämä pelastisi minut pinteestä.

Aerosolittomuus toisaalta kuulosti todella hyvältä asialta, sillä pitäisihän meidän ajatella otsoonikerrosta hieman enemmän täällä kosmetiikan kulutuksen maailmassa. Mutta pelkäsin hieman, että tämä ei suihkuttuisi hiuksiin nätisti ja tasaisesti ilman aerosolia. Yleensä tällaisilla suihkeilla on tapana ennemminkin ruiskuta hiuksiin.


Tämän 250ml sisältävän tuotteen hinta oli 8,90€ eli ei ihan halpa suihke, mutta ei myöskään kalliimmasta päästä.

Loppujen lopuksi kokemukseni tästä tuotteesta olivat todella hyvät. Ensinnäkin tämä kiinne suihkuaa hiuksiin todella hienona suihkeena eikä ruiskua vain yhteen kohtaan, kuten aluksi pelkäsin. Tuotteen tuoksu on ihan miellyttävä, aika samanlainen kuin minkä tahansa muunkin hiuskiinteen. Kiinne kestää hiuksilla hyvin pitkään muttei tunnu kovalta tai rapealta.
Kosteuden eston kanssa oli vähän niin ja näin. Niinä päivinä kun olisin kaivannut suojaa kosteudelta, olisin varmasti tarvinnut ihmeen eikä tämä nyt mikään ihmeiden tekijä ole. Jos kastut sateessa, niin mikään ei suojaa hiuksiasi ja olisi täysin kohtuutonta odottaa sitä miltään tuotteelta. Mutta muuten tämä piti kyllä kamapuksen hyvin kasassa säästä kuin säästä huolimatta inhimillissä rajoissa. Suosittelen tätä lämpimäsi ja aion ostaa tätä uudelleen jahka saan pullon kulumaan täysin loppuun. Tämä on hinnastaan huolimatta aika riittoisaa.

2 kommenttia:

  1. Minusta tuo suihke castelli hiukset hiukan liikaa kun sitä suihkaisi. Pitänee kokeilla vielä uudelleen.... Jos kunnon kosteussuojan haluaa, niin Joicolla on ehdottomasti paras sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin pari kertaa tyhjäksi menneen lämpösuoja suihkepullon sumuttimella ja se näytti toimivan myös ihan hyvin. Eli siinä hyvä vinkki, jos pelkää, että suihkuaa liikaa nestettä samaan paikkaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...