sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kokemuksia Rimmel Sweetie Crush kynsilakoista

Eri pintaefekteillä varustetut kynsilakat tuntuvat olevan nyt muodissa. Nämä Rimmelin Sweetie Crush sokerilakat taivata olla jo menneen talven lumia, mutta samanlaisia sokeri- ja hiekkalakkoja on kyllä muilta merkeiltä vielä myytävänä. Tartuin itse näihin lakkoihin vähän myöhään, mutta päätin joka tapauksessa vielä hypätä kyytiin ja kerätä ajatuksia ensikokemuksista.

011 Violet Swizzle

012 Blueberry Whizz

Kokeilemani lakat maksoivat 4,95€ kappale (taisivat olla poistomyynnissä). Samaa lakkaa on saatavana ainakin keltaisena ja vihreänä. Itse olisin kaivannut omaan kokoelmaani vaaleanpunaista, mutten löytänyt sellaista enää mistään kaupasta.

Kokeilin lakkoja sekä värillisen aluslakan kanssa, että ilman. Sekä päällyslakalla kuorrutettuna että omalla pinnoitteellaan.

Ensinnäkin näiden lakkojen pinta ei ollut yhtään niin karhea kuin olisin odottanut. Jälki ei ollut ollenkaan karhea tai rosoinen vähän vain sellainen epätasainen. Joten nämä eivät mielestäni tarvitse päällyslakkaa ollakseen käyttökelpoisia. Toinen asia, jonka huomasin, oli että suosin näitä lakkoja samanvärisen aluslakan kanssa enemmän kuin itsekseen. Kun alla on samanvärinen lakka, ei tätä lakkaa tarvitse lätätä kynteen montaa kerrosta. Tästä lähtien varmasti laitan jokaisen sokeri/hiekkalakan alle värillisen lakan. 

Tähän mennessä violetti oli enemmän mieleeni kuin sininen. Mutta sininen voi olla kivempi kesällä tai aivan keskitalvella ja vähän koristeltuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...