Sivut

perjantai 22. marraskuuta 2019

Jeffree Star nestemäinen huulipuna

Nyt kun vihdoin sain huuleni takaisin kuntoon, pystyin kokeilemaan paljon hypetettyjä Jeffree Star nestemäisiä huulipunia. 
Näistä olen siis kuullut paljon kehuja ja niiden siivittämän päätin ostaa kokonaisen kokoelman enkä vain kokeilla yhtä.
Ostamani kokoelma oli ensimmäinen nudesävyinen kokoelma. Kokoelma sisältää kahdeksan neutraalia sävyä. 
Minä pidän erityisen paljon näistä vaaleimmista sävyistä, koska voin käyttää niitä aivan joka päivä. Ja lähes tulkoon joka päivä olenkin näitä käyttänyt. Ne pysyvät huulilla aivan uskomattoman hyvin. Useina päivinä voin juoda kahvia ja käydä lounaalla ja vielä senkin jälkeen huulipunaa on tunnistettavasti huulilla. Sen verran mattasävyisiksi nämä kuivuvat, että en tämän hetki sitten kokemani rohtuma-episodin jälkeen uskalla levittää tätä punaa huulille toista kertaa. Mutta sitten, kun minusta tuntuu, että tarvitsen uuden kerroksen, laitan päälle huulivoidetta tai kiillettä.
Tässä vielä näytteet kaikista sävyistä. Tässä kuvassa on päin vastainen järjestys kuin laatikon kuvassa. Huulipunissa on aika voimakas mutta mielestäni miellyttävä tuoksu. Aion ehdottomasti ostaa näitä lisää. En tosin osaa vielä sanoa, ostanko kokeiluun Nudesävyjen vol.2 paketin vai ostanko suoraan jonkun täysikokoisen huulipunan.

2 kommenttia:

  1. Musta noi ovat aika hyviä punia. Kirjoittelin blogiini juttua yhdestä mattapunasta, joka on aika kiva sävykin, vaikka en mattapunista niinkään yleensä piittaa. Sävyä en nyt muista, koska se on Suomessa ja minä täällä Vihreällä Saarella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joka päivä jotenkin yllättynyt näiden laadusta. Olen niin tottunut siihen, että huulipunaa pitää lisätä päivän mittaan koko ajan, mutta näiden kanssa pärjää todella pitkään vaikka tosiaan juo kahvia jne. Ja todella yllättävää on ollut se, että huulet eivät ole kuivuneet tuosta todella kuivasta jäljestä huolimatta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...