Sivut

tiistai 20. maaliskuuta 2012

"Älä käytä sitä, se aiheuttaa syöpää!"

Tätä seuraavaa kirjoitusta olen miettinyt jo pitkään ja aika ajoin vaihdellut mielipidettäni sen suhtee, pitäisikö minun sanoa asiasta mitään vai ei. No nyt kuitenkin Ilta-Sanomien Pelottavimman kosmetiikkatuotteet -jutun innoittamana päätin kertoa oman mielipiteeni asiasta.
Linkki alkuperäiseen tekstiin löytyy >>täältä!<<

Jokin aika sitten ihmisillä tuntui olevan hysteriaa sellaisia täyteaineita kuin parabeeneja kohtaan. Jotkut tutkijat ovat todenneet, että nämä kyseiset aineet, joita käytetään jonkin verran kosmetiikkatuotteissa voivat aiheuttaa syöpää. Tämä uutinen alkoi levitä neitissä kuin kulovalkea ja ihmiset tuntuivat laittavan kaikki parabeeneja sisältävät tuotteet boikottiin. En usko, että kukaan olis koskaan aikaisemmin lukenut tuoteselostuksia niin tarkkaain kuin tämän asian tiimoilta.

Mielestäni on todella hyvä asia, että ihmiset perehtyvät ostamiensa tuotteiden sisältöihin ja miettivät, mitä iholleen laittavat. Iho on kuitenkin ihmisen suurin elin ja elimet, kuten tiedämme, ovat herkkiä. Jotkut kosmetiikkayhtiöt ovat sittemmin pyrkineet vähentämään tai jopa lopettamaan näiden aineiden käytön tuotteissaan ja jotkut jopa mainostavat tuotteitaan parabeenittöminä. Tämä on tietysti vain hyvä asia. Mutta se, mikä tässä koko ilmiössä meni mielestäni yli hilseen, oli se, miten ihmiset kuvittelivat tätä yhtä ainetta vältellessään olevansa nyt kosmettiikkansa kanssa jotenkin "turvassa".

Meitä ympäröi jatkuvasti maailma, joka on täynnä meille haitallisia kemikaaleja. Saasteet ovat meille pahasta, kemikaalit vaatteissamme ovat meille myrkyllisiä ja jopa ruokailu- ja ruoanlaittovälineissämme on meille äärimmäisen vaarallisia aineita. Enkä aio edes aloittaa saarnaani tupakasta tässä, kyllä te tiedätte, miten vaarallista se on. Samaan aikaan, kun me kosmetiikassa välttelemme yhtä ainetta, me altistumme tuhansille muille. Huulipunissa on pieniä määriä myrkyllistä lyijyä, ryppyvoiteissa on elohopeaa, hiustenhoitotuotteissa on karsinogeenejä ja sekä mineraalimeikit että hiuspuuterit kulkeutuvat keuhkoihimme aiheuttaen ties mitä.

Tarkoitukseni ei ole nyt saarnata kosmetiikan vaaroista ja saada kaikki lopettamaan meikkien yms. käyttö, ei todellakaan. Minua itseäni ei saisi lopettamaan varmaan mikään. Haluaisin vain, että ihmiset lopettaisivat yksittäisiin asioihin tarkertumisen ja hysterisoinnin. Minä itse vihaan hysteriaa, fanatismia ja ehdottomuutta. Käytämme päivittäin aineita, joiden vaaroista tiedämme, muttemme välitä. Käytämme myös aineita, joiden vaaroista emme vielä tiedä mitään. Jonkun yhden aineen vältteleminen ei pelasta meitä kemikaalien vaaroilta. Tietysti niitä pitää vältellä, jos suinkin voimme, mutta meidän on turha ajatella säästyvämme kemikaalien haitoilta, jos välttelemme jotain yhtä yksittäistä ainetta.

Hysterisoinnin ja fanatismin suhteesta tulee voimakkaimmin mieleen auringon välttely ja mineraalimeikit. Nyt on jo jonkin aikaa ollut muodissa ehdoton auringolta suojautuminen ja keinotekoinen rusketus. On totta, että aurinko vanhentaa ihoa ja voi aiheuttaa ihosyöpää, mutta siitä saa myös D-vitamiinia. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, imeytyykö lisäravinteina nautittu D-vitamiini samalla tavalla kuin luonnon oma D-vitamiini vai imeytyykö se ollenkaan. Nyt aurinkoa vältelleillä Hollywood-tähtösillä on todettu ennenaikaista osteoporoosia. Siinä on sairaus, jota ette itsellenne halua! Keinotekoisen rusketuksen pitkäaikaisen käytön haittoja ei vielä edes tunneta. Eivät nekään aineet täysin vaarattomia ole. Ja ajatelkaa, että ne levitetään suoraan iholle aivan kauttaaltaan. Niin kutsuttujen aurinkopillereiden eli melamiinitablettien on jo todettu aiheuttavan muutoksia luomissa ja mahdollistavan melanooman kehittymisen.

Mineraalimeikkiä mainostettiin jokin vuosi sitten luonnolle ja keholle turvallisina ja kaikin tavoin parempina kuin tavallisia meikkejä. Jotkut lopettivat kokonaan muiden meikkien käytön ja siirtyivät fanaattisina mineraalimeikkien käyttäjiksi. Nyt kuitenkin on tosiaan todettu, että hienojaikoiset mineraalit kulkeutuvat helposti hengityksemme mukana keuhkoihimme. Ne voivat aiheuttaa astmaa, allergiaa, keuhkoahtaumaa ja keuhkosyöpää.

Sanon vielä kerran, etten halua pelotella tällä kirjoituksellani mitään. Haluaisin vain, että ihmiset lakkaisivat tämän hysterian ja lopettaisivat siirtymisen fanaattisesti tuotteista toisiin "muka parempina" vain huomatakseen muutaman vuoden kuluttua, ettei kyseinen asia ollutkaan yhtään sen terveellisempi. Emme me tiedä kaikkea. Emmekä me voi suojella itseämme kaikilta maailman vaaroilta välttelemällä jotain yhtä asiaa. Muistetaan kohtuus kaikessa!

3 kommenttia:

  1. Hyvä aihe! Itseasiassa parabeenit on kielletty esim. Tanskassa, niin en itse usko siihen että ne olisivat täysin vaarattomia, tuskin niitä muuten olisi kielletty vaikka onhan niitä pieninä määrinä myös marjoissa. Minulta väheni ihottumat kun siirryin luonnonkosmetiikkaan, eli se oli hyvä idea. Ja mitä saasteisiin tulee niin asuinpaikkaa voi myös vaihtaa suurkaupungista pienempään, jos saa oireita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Tarkoitukseni ei siis missään nimessä ollut vähätellä kaikkien näiden mainitsemieni asioiden vaarallisuutta, vaan herättää ihmisiä ajattelemaan asioita vähän isommassa skaalassa. Kaikkeen ei pidä uskoa kuin Paavin sanaan, voi käyttää omaakin järkeä. Täytyy kuunnella itseä ja omaa kehoa (tai ihoa :D) siitä, mikä tuntuu toimivan parhaiten. Eikä vain hysterisoidan jonkun yhden asian takia ja siirtyä päätä pahkaa johonkin mahdollisesti vielä huonompaan vaihtoehtoon. :( Olisihan se todella hienoa, jos kaikki tunnetusti haitalliset ainesosat saataisiin joka maassa kiellettyä kosmetiikasta. Mutta toisaalta, mikä tahansa liikaa käytettynä on ihmiselle haitallista. :/

      Poista
  2. Tosi hyvästä aiheesta kirjoitettu. Olen samaa mieltä siitä, että media saa aikaan kaikennäköisiä hysterioita, joita kuluttajat sitten mukisematta seuraavat. Parabeeneistakin on kuulemani mukaan tutkittu, etteivät ne allergisoi yhtä paljon, kuin muut käytetyt säilöntöaineet, vaikkakin juuri päinvastoin niistä väitettiin.
    Mielestäni mitä tahansa kosmetiikkaa saa jokainen käyttää, niin kauan kun se tuntuu ja näyttää hyvältä. Jos iho reagoi johonkin tuotteeseen, niin kannattaa vaihtaa toiseen. Onneksi valinnanvaraa on :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...