Sivut

tiistai 18. marraskuuta 2014

Hiuspuuterit vertailussa

Minusta on vuosien varrella tullut hiuspuuterien päivittäiskäyttäjä ja ajattelin viimein avata sanaisen arkkuni ja kerrata kokemuksia muutamista tuttavuuksista. On varmasti joitain muitakin tuotteita, joita olen aikojen saatossa kokeillut, mutta sittemmin heittänyt menemään, niiden tyhjennyttyä, joten purkkia niistä ei ole säilynyt näytettäväksi. Mutta näillä nyt mennään, mitä on.




Minun hiukseni ovat elottomat, pitkät ja liukkaat. Niitä ei saa muotoiltua mitenkän ilman vahvaa hiustuotteistoa, koska luonnostaan ne vain roikkuvat päätä pitkin. Itse kuitenkin pidän vähän vahvemmasta volyymistä ja tuuheammasta efektistä. Erinäiset mousset auttavat jonkin verran, mutta parhaimmillaan en tarvitse muuta kuin puuteria tukkaan pesun jälkeen ja joko vähän tupeerausta tai puuterin vahvuudesta riippuen ei ollenkaan tupeerausta. Niin ja minun hiukseni ovat niin liukkaat, että niitä on aivan turha yrittää tupeerata ilman minkäänlaista puuteria! Itse sirottelen puuterin suoraan hiusten tyveen, siihen kohtaan, jota tupeeraan. Mutta jotkut sirottelevat puuterin mieluummin ensin käsiinsä ja hierovat sitten sormilla hiuskiin. Mutta edetäänpäs nyt näissä puutereissa mieluisuusjärjestyksessä.
Schwarzkopf got2b Powder'ful mattifyin texture powder 10g 6,65€
Tätä tuotetta markkinoidaan tavallista voimakkaampana erityisesti miesten käyttöön sopivana. Ikäväkseni oma mieheni ei kiinnostunut puuterin kokeilusta, joten en saanut sen lurjuksen kokemuksia osaksi tätä kirjoitusta... Voi olla, että tämä tuote sopii parhaiten lyhyisiin hiuksiin, mutta minun tukassani tämä oli vähän laimea. Helpottaa kyllä tupeeraamista, mutta ei tuuheuta itsessään. En innostunut tästä, mutten myöskään tyrmää kokonaan käyttökelvottomana.

Seven Puff Me Styling Powder professional 50ml 12,90€
Mainittavan arvoinen tästä hyvästä peruspuuterista on se, että tuote on suomalainen! Ja koostumukseltaan ehdottomasti hienojakoisin. Kaikki nämä ovat muuten valkoisia puutereita. Tämän tuotteen hienojakoisus saa sen tuntumaan lähes luksukselta. Voisin suositella tätä kaikille, jotka vähän epäröivät puuterien kokeilemista. Tätä on nimittäin todella helppo käyttää, enkä minä ainakaan ole onnistunut laittamaan tätä päähän liian paljoa. Tuo hieman tekstuuria tukkaan ja helpottaa tupeeraamista. Ei kuitenkaan minun käyttööni tarpeeksi vahva, itse pidän tuhdimmasta.


Dermosil Volumizing Hair Powder - Tuuheuttava hiuspuuteri 10g 4.90€
Hyvä tehokas arki/jokapäivän puuteri. Ei tahmaa eikä tule heti laitettua liikaa hiuksiin. MUTTA! tämä pölisee ympäriinsä niin helposti, että kannattaa levittää ensin sormiin ja sitten sormilla vasta hiuksiin, jos ei halua puuteripölyä joka paikkaan erityisesti vaatteisiin. Itse ainakin käytän niin usein mustia paitoja, että puuteripöly näkyy niissä heti. 

Klippoteket Styling Dust 9 80ml 4,90€
Tällä ruotsalaisella puuterilla on erityinen paikka sydämessäni, koska se on ensimmäinen puuteri, jota olen koskaan kokeillut ja käyttänyt. Se on yhä edelleen loistotuote, johon voisin luottaa mikä päivä tahansa. Ei tuoksu miltään (niin kuin monet muut saman sarjan hiustenmuotoilutuotteet). Tätä voi kyllä laittaa hiuksiin liikaakiin, sillä tehoa löytyy tarvittaessa. Mutta parilla sirottelulla ei vielä mitään peruuttamattomia katastrofeja pääse tapahtumaan.

Klippoteket Styling Dust Spray 9 Dry shamppoo bonus effect 200ml 4,90€
Tämä oli ensimmäisiä hiuspuuterituotteita, joita kokeilin. Oman nimensä mukaan tuote on kuivashamppoo, mutta oikeasti en tiedä mitä eroa on muotoilevalla kuivashamppoolla ja suihkutettavalla hiuspuuterilla..? Hyvä tuote. Pysyy hiuksissa hyvin. Pitää hiukset kuohkeina ja puhtaampina pidempään. Ainoa miinus tässä tuoksu, joka minusta kyllä haihtuu pois aika nopeasti eikä jää hiuksiin muhimaan, mutta ymmärrän, ettei sovi hajusteherkille.


Four Reasons Hair Powder 100ml 5,90€
Tuotetta saatavana myös isommassa 250ml pakkauksessa hintaan 12,50€. Lyhyestä virsi kaunis: muuten aivan samanlainen tuote kuin tuo edellinen Klippoteketin suihke, mutta hajusteeton ja kalliimpi.

Osis+  Dust it Mattapuuteri 10g 13,90€
Erittäin hyvä puuteri. Pitää napakasti ja on tehokas. Antaa todella hyvän tekstuurin hiuksiin. Suosittelisin muuten, mutta ei yllä suosikkilistallani tätä ylemmäs hintansa vuoksi. On olemassa muita yhtä tehokkaita tuotteita, jotka maksavat murto-osan tästä hinnasta.


Schwarzkopf Taft Instant Volume Powder 10g 4,45€
Tämä puuteri on tosin varastanut ykköspaikan sydämessäni tuon edellisen sijasta. Voisi luulla, että kaikki saman merkin puuterit ovat ihan samoja vain eri paketeissa - no eivät ole! Tämä on nimittäin huomattavasti tuhdimpaa tavaraa, kuin tuo ensimmäisenä esittelemäni muka voimakkaampi versio. Tämä puuteri on tehokas ja halpa, ehdoton lemppari! Mutta tätä voi laittaa hiuksiin liikaakin ja saada aikaan mielenkiintoisen takkuilmestyksen - tai voihan sellainen olla jonkun toivekin. Punkkarit, tämä on teidän tuote. 

TRESemme 24 Hour Body Sky High Plumping Powder 10g 8,90€
Arvoin vähän aikaa mielessäni kumman näistä laitan jonon päähän tämän vai edellisen, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että kyllä tämä puuteri on ihan pikkuisen tehokkampi ja pitkäkestoisempi, kuten nimikin jo antaa ymmärtää. Tuotteessa on lisäksi ainakin minua miellyttävä puhdas shamppoomainen tuoksu. Ainut miinus tässä on puuterin hinta, joka on tuplasti edellisen verran. Siitä syystä nappaisin itse tämän mukaani vain alennusmyynnistä ja muuten pysyttelisin edellisessä, koska niin suuresta eroavaisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Näitä kahta jälkimmäistä tuotetta voin käyttää yksinäänkin ilman tupeeraamista sillä puuterin hierominen hiuksiin itsessään tuuheuttaa hiuksia huomattavasti.


4 kommenttia:

  1. Taftin puuteria olen minäki jo usseemman purkin käyttäny ja kyllä vaan toimii! Hinta-laatusuhde on kyllä erinomainen :)

    VastaaPoista
  2. Täytyy varmaan kokeilla tuota Taftia. Liukkaat hiukset ovat minullakin ongelma: mm. kihartaminen on usein turhaa, hiukset ovat taas piikkisuorat muutaman minuutin kuluttua käsittelystä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hirvittävän ohuet ja liukkaat hiukset. Näillä kyllä saa niihin tekstuuria, mutta kannattaa tosiaan olla varovainen, ettei lipsahda liikaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...