Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Gina Tricot makeup sponge

Minä olen itse pitänyt aina enemmän meikkivoiteen levittämisestä sienellä, kuin siveltimillä. Jotenkin en ihan hallitse siveltimien käyttöä ja onnistun aina saamaan raitoja kasvoihini. Olen kokeillut myös sormilla levittämistä, mutta silloinkin tuntuu siltä, että jää enemmän meikkivoidetta käsiin, kuin naamaan. Meikkisienien kanssa taas ongelma on se, että niitä pitää jatkuvasti ostaa uusia, koska vanhat keräävät helposti bakteereja.

Muutama vuosi sitten eräänlaiset beauty blender meikkisienet tulivat laajemmin markkinoille ja monien kosmetiikan kuluttajien suosioon. Näitä pestäviä ja uudelleen käytettäviä kätevästi muotoiltua sieniä saa nykyään monesta kaupasta monin eri hinnoin. Itse en ole innostunut ostamaan useamman kymmenen euron arvoista meikkisientä, joten kiinnostuin kovasti kokeilemaan tätä huomattavasti halvempaa versiota.


Gina Tricot'ssa tämä sieni maksaa 3,95€ ja sitä saa kahdessa eri värissä lilassa ja vihreässä. Tuotteen voi ostaa sekä verkkokaupasta että Gina Tricot'n liikkeistä. Sienessä on sisennetty keskiosa, josta on helppo pitää kiinni sekä kaksi erilaista päätä kasvojen isoille ja pienille alueille.

Ensinnäkin meikin levittäminen tällä käsittääkseni tapahtuu vähän eri tavalla kuin tavallisella meikkisienellä. Tällä kuuluu ikään kuin rullata meikkivoide kasvoille, levittämisen, hieromisen tai taputtelun sijaan. Oikean tekniikan oppiminen vie aikansa ja minullakaan se ei vielä kovin nopeasti tapahdu.

Lopputulos tällä rullaillessa on kyllä tasaisin, jonka olen koskaan millään tekniikalla saanut. Jotenkin tämä rullausliike saa meikkivoiteen levittymään joka puoelle yhtä paksulti. Sellaisten meikkivoiteiden, joiden peittävyyttä voi säädellä sen paksuudella, käyttö on taas vähän konstikkaampaa, koska en vielä ihan hallitse sitä, kuinka paksulti meikkiä levitän. Mutta jälki muuten on kyllä todella tasainen ja sileä.

Sienen leveällä päällä on helppo levittää meikkivoidetta poskiin ja otsaan, kun taas suipolla päällä pääsee helposti nenän varsiin ja silmien alle kuten myös huulten ympärille. Sienen peseminen on myöskin ihan kätevää, eikä siihen mielestäni jää kovin pahasti meikkivoidejämiä. Valokuvassa meikkivoidetahrat näyttävät pahemmilta, kuin luonnossa. Paljaalla silmällä en huomaa mitään jäämiä.

Loppujen lopuksi sanoisin, että tämä tuote on hintansa väärti. Pientä tottumista tätä kyllä vaatii, muttei minulle ainakaan tulisi mieleenikään ostaa samantapaista kymmenkertaisesti kalliimpaa tuotetta tämän sijaan, kun tämäkin toimii loistavasti. Vielä en ole ihan täysin luopunut muista meikkisienistäni, koska kiireessä en luota taitoihini tämän kanssa, mutten usko ostavani niitä muita sieniä enää lisää vaan siirryn pikkuhiljaa käyttämään pelkästään tätä.

11 kommenttia:

  1. Mä pesen sieniä pesukoneessa (30 astetta ja ilman huuhteluainetta). Omistan H&M:n vastaavan blenderin, mutta en lämmennyt. Tavalliset sienet ovat enemmän mun makuun, joskin käytän kyllä enemmän siveltimiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkivoiteen levittämiseen on niin paljon vaihtoehtoja, että kaikki tuntuu olevan lähinnä tottumuksesta kiinni. Kuten sanoin, tämän pyörittelyä pitää opetella jonkun verran, mutta toisaalta kaikkien välineiden käyttöä pitää jonkun verran harjoitella.

      Poista
  2. Minä olen noita katsellut - eBayssa 95 senttiä postikuluineen, saattaa saada huutokaupasta halvemmallakin:

    http://www.ebay.com/itm/Bottle-Gourd-Sponge-Flawless-Smooth-Pro-Beauty-Makeup-Powder-Puff-/170829626446?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item27c63d3c4e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa tilata ja kokeilla myös postauksesi innoittamana!

      Poista
    2. En tiedä millä tavalla näiden tuotteiden laadut vaihtelevat, mutta jos sattuu kerran ostamaan yhden toimivanlaatuisen kappaleen, niin tuskin ihan heti tarvitsee uutta ostaa, jolloin se hintakaan ei niin kovasti kirpaise.

      Poista
  3. Ai niin, eBaysta saa meikkivälineille tarkoitettua puhdistusainetta, tässä esimerkki:

    http://www.ebay.com/itm/Daiso-Cleanser-Makeup-Sponge-Powder-Puff-Detergent-Cosmetic-Brush-Tool-Japan-/270925125047?pt=US_Skin_Care&hash=item3f146555b7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan pysytellä ihan tavallisissa babyshamppoissa :) Mutta kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Itse levitän meikkivoiteen aina käsin, koska olen tullut siihen tulokseen, että voidetta ei mene ollenkaan hukkaan ja käsin saa tasaisen lopputuloksen. Tämä näyttää kuitenkin ihan hyvältä, täytyypä joku päivä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saan jostain syystä aina naamani sormenjälkiä käsin levitettäessä. Hätätapauksessa, kun en löydä tuota sientä tai olen unohtanut sen kotiin, levitän kyllä voiteen käsin. Mutta silloinkin musta tuntuu siltä, että osa voiteesta imeytyy käsiin eikä naamaan :D ehkä mulla on vain kuivat kädet.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No voi hitsi. Kelpaisiko tämä:
      http://www.thebos.fi/product/3140/meikkisieni
      tai tämä:
      http://www.sunrisecosmetics.fi/tuotteet.html?id=7/91
      tai ehkä tämä:
      http://www.sinunapteekki.fi/catalog/muut/baby-blender-meikkisieni-keltainen-p-5194.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...