Sivut

torstai 21. toukokuuta 2015

Kalliit kynsilakat ja O.P.I kokemuksia


Olen tässä viimeiset pari päivää kokeillut ensimmäistä kertaa elämässäni O.P.I:n kynsilakkoja, jotka ostin alennusmyynnistä jokin aika sitten. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvää kosmetiikkaa löytää halpaankin hintaan ja itsensä kipeäksi maksaminen kynsilakasta on naurettavaa. Ja olen edelleen sitä mieltä, että 18€ kynsilakasta on aivan liian paljon. Tästä syystä en yleensä osta suosittuja "merkki" kynsilakkoja ikinä normaalihintaisina - paitsi kummitädille joululahjaksi, tuntuvat olevan mieluisa tuote, joten olen pysytellyt niissä jo useamman vuoden.

Essien suhteen olen todennut, etteivät itse väri lakat ole yhtään sen parempia kuin halvemmatkaan merkit, mutta erikoislakat ovat hintansa arvoisia. Olen tästä jo tänne blogiini kirjoitellutkin pariinkin eri otteeseen, mutta toistan sen vielä siltä varalta, ettei joku ole viestiä vielä korviinsa saanut: mikäli sinulla on jotain kynsiin liittyviä ongelmia haurastumista, kellastumista, katkeilua, hidasta kasvua, epätasaisuutta jne. niin Essien erikoislakoista löytyy hyvät avut. Lisäksi Essien alus- ja päällyslakoilla saa minkä tahansa halvankin värilakan pysymään hyvänä kynsillä paljon tavallista pidempään.

Mutta mitä mieltä olen näissä O.P.I:n lakoista, joihin olen vihdoin vaivautunut tutustua. Olen yllättynyt lakkojen kestävyydestä kynsillä. Mistään geelilakoista ei ole kysymys, vaan ihan tavallisista värilakoista. En sano, että kestävyys ja siistinä pysyvyys on ihan tuon Suomi-hinnan väärti, en edelleenkään ostaisi näitä kyseisiä lakkoja meidän kauppojemme hinnoilla. Mutta saatan tilata netistä lisää alennetuin hinnoin, jos satun törmäämään kivoihin väreihin. Toisaalta minulla on kyllä jo ihan tarpeeksi kynsilakkoja muutenkin... mutta kenellä kynsilakkaintoilijalla nyt voisi olla koskaan liikaa kynsilakkoja!?

Mitä kokemuksia teillä muilla on?

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...