Sivut

torstai 4. kesäkuuta 2020

Helpostusta akneen?

Talven ja kevään aikana kärsin aika pahoista allergisista oireista kasvoilla. Heitin puolet kasvokosmetiikasta roskiin ja yksinkertaistin kasvojenhoitorutiinia roimasti. Allergia tuntui helpottuvan, mutta tilalle jäi kummallinen akne. En ole kärsinyt koko aikuisikäni aikana aknesta, joten  tilanne oli outo ja uusi.
Tähän uuteen akneen ei mikään akneiholle tarkoitettu tuote tuntunut tehoavan. Välillä vähän helpotti ja sitten alkoi puskea näppylöitä uudelleen ihan silmissä. Kirjaimellisesti saatoin seistä peilin edessä ja nähdä näppyjen muodostuvan edessäni. Yritin pestä kasvoja suolasaippualla, koska se yleensä auttaa ihan mihin tahansa vaivaan, mutta tähän siitä ei ollut apua. Yritin käyttää meikkiä mahdollisimman vähän, ettei se tukkisi ihohuokosia. Pesin meikkisiveltimeni säännöllisesti...
 Olin aivan viittä vailla valmis ottamaan yhteyttä ihotautilääkärille, mutta sitten tuli tämä karanteeni enkä uskaltanut lähteä "turhan" takia minnekään lääkärille notkumaan. Aivan vahingossa jotain muuta googlatessani törmäsin artikkeliin, joka kertoi eri tyyppisistä aikuisiän akneista ja miten niitä hoidetaan. Ja siinä artikkelissa neuvottiin kokeilemaan HILSESHAMPOOTA akneen. Pointti on ilmeisesti se, että hilseshampoo hillitsee tiettyjen iholla esiintyvien bakteerien lisääntymistä ja ne samat bakteerit, jotka aiheuttavat päänahassa hilseilyä voivat aiheuttaa muualla kropassa aknentapaisia näppyjä. Minulla sattui olemaan sillä hetkellä saatavillani pieni tilkka hilseshampoota ja ajattelin, ettei siitä nyt ainakaan haittaa olisi ja jo ensimmäinen pesu auttoi aivan uskomattomasti. Uusia näppyjä ei enää kohonnut. Joten päätin oikein ostaa kaupasta oman pullon tähän kyseiseen tarkoitukseen.
Hieman kihelmöi ja tuntuu viileältä iholla, mutta muuten en ole huomannut tästä tuotteesta olevan kasvoille mitään haittaa. Olen käyttänyt tätä kasvoille nyt reilun kuukauden ja iho on parantunut huomattavasti. Joissain kohdissa on havaittavissa vielä punoitusta ja näppyjä tulee silloin tällöin, mutta se johtuu varmasti hikoilusta ja aurinkorasvasta. Voin taas kulkea ulkona ilman meikkiä eikä kukaan kauhistele. Mutta enpä olisi itse ikinä keksinyt kokeilla tällaista lääkettä.

2 kommenttia:

  1. Onpa jännä juttu, eikä olisi tullut mieleenkään! Onneksi toimii. Apteekkituotteista Avenen kasvopesu toimi mulla akneen teininä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä akne oli jotain ihan muuta kuin silloin joskus teininä - paljon pahempi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...