keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Motivaatio-ongelma

Minulla on viimeiset 6kk ollut suuri kynnys kirjoitella mitään tänne blogiin. Toisaalta syynä on ollut se, että olen radikaalisti vähentänyt kosmetiikan ostamista sekä joiltain osin vähentänyt myös sen käyttöä. En silti ole kuitenkaan täysin lopettanut, joten bloggaamisen aiheita olisi kyllä ollut. Mutta olen parin edellisen vuoden aikana huomannut Bloggerin käytön yleisellä tasolla hiipuneen. Tuntuu usein siltä, että postauksiin ei juurikaan kommentoida, lukijamäärät ovat laskeneet, monet bloggarit ovat siirtyneet toisten blogisivustojen piiriin ja monet niistä, jotka ovat jääneet julkaisevat vain sponsoroituja postauksia, jolloin niiden autenttisuuteen tai rehellisyyteen ei voi luottaa.

Ehkä ajat vain ovat muuttuneet eivätkä blogit ole enää "IN". Ymmärrän kyllä, että ihmiset paljon mieluummin vain katselevat kuvia Instagramista tai Pinterestistä kuin lukisivat pitkäpiimäisiä kuvauksia kuluttajakokemuksista. Itseäni kuitenkin vielä kovasti kiinnostaisi ihmisten oikeat, aidot, rehelliset kokemukset ja kuvaukset kosmetiikan kuluttamisesta pelkkien kuvien sijaan. Minun kohdallani kynnys siirtyä julkaisemaan materiaalia näissä muissa sosiaalisissa medioissa on taas rakentunut siitä, etten koe käyttäväni tarpeeksi paljon ja tarpeeksi kalliita tuotteita tarpeeksi usein. Eikä minulla ole kotivalokuvausstudiota ja huippuunsa viritettyä kameraa, jolla tuottaa korkealaatuisia kuvia.

Olen epävarma siitä, haluaako kukaan enää oikeasti seurata jaaritelmiani silloin tällöin, kun minulle itselleni sopii, kun koen, että minulla ihan oikeasti on asiaa enkä vain tuota sisältöä liukuhihnalta joko omia rahoja ja aikaa tuhlaten tai jonkun isomman yrityksen pyynnöstä. Jokin aika sitten tuli erään tutun kanssa puheeksi, että minulla on blogi ja hänen pyynnöstään näytin hänelle tämän vuodatukseni kanavan. Hänen vastauksensa oli, että blogini ei ole "oikea blogi"...

En vielä tiedä, mitä aion tuntemusteni eteen tehdä. En varsinaisesti halua lopettaa täällä kirjoittelua, mutta jos tällaiset blogit ovat menneiden talvien lumia, niin minkä minä sillekään voin tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...